Jamin nimeksi valittu James Bond tosiaan sopii hänelle hyvin, koska nykyään hänellä on naisia joka tassulle ja uusia aina metsästämässä kun ohi sattuu menemään. Hormoonit hyrräävät vaikka ei vielä edes jalkaansa osaa nostaa.. Suurin kolmiodraama tapahtui vähän aikaa sitten lähiaitauksellamme kun noin viisivuotias whippet rakastui palavasti Jamiin, mutta Jamin sydän sykki bulldoggille..

Whippetin ja Jamin ensimmäinen tapaaminen meni kiihkeissä merkeissä, koska whippet oli vielä vähän kiimoissaan viimeisten juoksujen jälkeen, joten oli työntämässä peppuaan Jamin nenän eteen koko ajan tai sitten hyppimässä Jamin päälle. Jami haisteli ja nuoli hetkosen, mutta suurimmaksi osaksi vain pakeni yli-innokasta kosijaansa.

Hiukan tämän tapahtuman jälkeen aitaukselle saapui pieni ranskanbulldoggi, joka hyppäsi heti penkillä istuvien syliin turvaan vaikka hänen isäntänsä oli aivan toisessa suunnassa. Nemin kanssa ei oikein tullut toimeen vaan hänelle ärisi, mutta Jami halusi leikkiä mistä sitten jo himotkin alkoivat hyrräämään. Bulldoggin lähdettyä Jami vielä surullisena haukahti muutaman kerran perään..

Whippet tuli vastaan vielä myöhemminkin milloin leikki oli lähinnä whippetin riehumista ympäri Jamia semmoisella vauhdilla, että Jami hädin tuskin kerkesi väistelemään. Lähinnä koitti epätoivoisesti paeta yli-innokasta rakastajaansa jälleen kerran.

Näiden tapausten lisäksi eilen “aamulenkillä” nautimme hetken istuen penkillä kun ohitsemme meni neitonen koiransa kanssa. Nemi katseli hiljaa istuen, mutta Jami näki ihanan nartun mitä olisi pitänyt päästä tutkimaan tarkemmin, joten päätti surullisesti taas muutaman kerran voivotella kun kävelivät ohitsemme meidän vain istuessa.

Himoja oli jopa siinä määrin, että Jami päätti hiukan yrittää Nemiä kun hän oli juomassa vettä. Ei tietenkään Nemi siedä mitään alistamista saatikka mitään vakavampaa, mutta hieno kuva ainakin tuli aiheesta otettua – ja sopii näihin himokkaisiin juttuihinkin hienosti.

Todellinen playboy on tästä pojasta tulossa. :}

Ja sitten surullisempiin uutisiin. Nemillä tavattiin ensimmäinen punkki eilen ennen iltalenkkiä. Aika tuoreelta tapaukselta vaikutti eikä Nemiäkään mitenkään ollut näyttänyt punkin haittaavan. Saimme punkin luultavasti kokonaan pois ja Emäntä desifiointiainettakin hiukan ruiskaisi, joten toivottavasti kaikki on hyvin. Tutkimme molemmat koirat tuon jälkeen tarkasti, mutta muita pahiksia ei löytynyt. Emäntä järkyttyi syvästi ensimmäisestä tapaamisestaan tämän punkin kanssa, olisittepa vain ollut kuulemassa..

Punkki oli luultavasti tullut metsiköstä missä kävimme aamulenkillä. Nemi taas pyöriskeli tapansa mukaan maassa kun ei tykkää kuonopannasta ollenkaan. Video Nemin normitoiminnasta pannan kanssa löytyy täältä.

Muutamana kertana aitauksella olemme myös huomanneet, että Nemi ei puollustaudu normaalilla tavalla rotikkaa tai sakemannia vastaan jos ne haastavat hiukan riitaa vaan koittaa vain poistua tilanteesta häntä vähän koipien välissä. En ole ennen nähnyt Nemin pelkäävän mitään, joten tämä oli täysin uutta minulle. Mitään todellista vaaratilannetta ei kuitenkaan ollut missään tilanteessa.

Nemi on myös alkanut enemmän haukkua ja murista tuntemattomasta syystä. Kotosalla aina joskus kuuntelee ulkosalta tulevia ääniä muristen tai hinassa voi alkaa yhtäkkiä haukkumaan toiselle koiralle ilman syytä. Emme ole kannustaneet kumpaankaan. Aitauksella edelleen haukkuu aidan “väärällä” puolella olijoita, mutta joskus myös sisällä olijoita jos haluaa heidän jahtaavan, mutta usein sekin näyttää pahalle.. Tiedä tuosta sitten mitä tekisi tuon kanssa.

Ajattelin muuten aloittaa aktiivisen agility-harrastuksen Nemin kanssa, koska kaverissa on selvästi potentiaalia tähän hommaan, joten olisin enemmän kuin kiitollinen jos lukijat voisivat kertoa omia kokemuksiaan pääkaupunkiseudun agillityseuroista sekä niiden hinnoista ja tasoista. Mieluusti toki olisi hyvä jos paikka olisi Vantaan Martinlaakson viekussa.

Päivitystä 12:27:
Emäntä tarjosi aamupalaa koirille normaalisti aamulenkin jälkeen minun ollessa jo töissä. Nemi ja Jami syövät aina vieretysten, mutta Nemi hotkii ateriansa nopeasti Jamin nauttiessa hitaasti, joten tänään Emäntä sattui paikalle juuri kun Nemi oli syömässä Jamin ruokaa Jamin vain ihmetellessä vieressä. Emäntä tietenkin hermostui moisesta, ja Nemi lähti toiseen huoneeseen hyvin nopeasti. Emännän tulisuus sai Nemin menemään eteisen lattialle makaamaan ottaen oikein suloisen anteeksi-ilmeen jälleen kerran.

Nyt se on sitten ero tapahtunut.. Emäntä on lähtenyt, ja kahden jäimme Nemin kanssa asuntoomme missä on niin paljon hyviä muistoja yhteisestä elostamme. Huoh. Kokonainen viikko, tai enemmänkin, ilman rakasta Emäntääni. Mökille lähtivät ilman minua (niin, joskus minunkin pitää töitä tehdä).

Ja ei siinä kaikki, että Emäntä jätti minut vaan Nemin luoksetulokoulutuskin taitaa mennä alkutekijöihin takaisin. Niin monta viikkoa olemme harjoitelleet ja selvitti jo monet vapaana juoksentelutulotkin, mutta Emännän vanhempien luona lauantaina lähti karkuteille eikä tullut kutsumalla nimeltä, luoksetulokäskyllä tai sanalla “Ruoka” mikä yleensä viimeistään herättää kuulon (tätä käytämme kotona aina ennen sapuskan antamista, ja Nemi tulee aina tosi nopeasti paikalle). Naapurin pihamaalle seurasin koiraa, ja pienehkön “uima-altaan” (joku kaivettu lammikko tms) toiselta puoleltakin vielä kutsuin namien kanssa, mutta koira vain katsahti minua muutaman kerran lähtien juoksemaan kohti läheistä metsikköä.

Koira sitten lopulta löytyi toisen naapurin pihamaalta. Ei kovin paljoa ohi mennyt oikean talon loppujen lopuksi takaisin tullessaan. Naapurit soittivat pannassa roikkuvaan numeroon, ja saavuimme Emännän kanssa pelastamaan tilanteen. Menetti sitten vapautensa ja aamupalansa, mutta toivottavasti oli sen arvoista.

Toisen kerran kaveri pääsi karkaamaan maanantaina kun kokeilin kädet vapaiksi jättävää uutta hihnasysteemiäni. Näitä näkee marketeissa koiraosastolla hintaan 19.50, ja niiden pitäisi kestää noin 45 kiloisen koiran kanssa, mutta nähtävästi nämä ovat liian herkät jopa noin 23-25 kiloiselle.

Pupu, ylläri ylläri, juoksi lähimaastossa, joten tietenkin Nemi halusi perään. Seisoin lujasti paikallani Nemin pyöriessä ja tähyillessä joka suuntaan. Yhtäkkiä vyön lukitus petti, ja Nemi lähti juoksemaan täysiä toiseen päähän kävelytietä hihna ja vyö perässään. Huusin muutaman kerran perään, ja Nemi pysähtyi katsomaan tien päässä minua, mutta päätti kuitenkin juosta pusikkoon etsimään saalistaan.

Hetken huutelin ja vislailin tuloksetta miettien taas pahimpia (varsinkin kun kuului tööttäys pellon toisella puolella olevalta tieltä minne en puuston takia nähnyt), mutta kohta märkä Nemi tuli paikkaan mistä lähtikin. Olisi vieläkin halunnut haistella jälkiä, mutta tällä kertaa varmistin kunnolla ettei pääse enää mihinkään.

Rankkaa on elämä kun on ylivilkas lapsokainen huollettavana. :>

Nemi on joutunut olemaan ensimmäistä kertaa helmikuun jälkeen yksin kotosalla monia tunteja, koska minulla on duunia ja Emäntä poissa kuten jo mainitsinkin. Maanantai ja tiistai sekä puolikas keskiviikkoa joutui olemaan yksin, mutta Emännän Iskä tuli sitten pelastamaan. Ke ja to minulla on noin kymmenen tunnin työpäivä minkä lisäksi vielä matkat kumpaankin suuntaan niin olisi hiukan ollut jo liikaa odoteltavaa.

Ensimmäinen päivä, 04.07.2009

Normaalit aamutoimet ja viimeiset valmistelut ennen kuin lähdimme kaupan kautta kohti Emännän vanhempien asuntoa mistä meidät oli määrä hakea noin kahden aikoihin. Kauppareissun yhteydessä ajattelimme hakea vähän rahaa, että ei kentällä (tai Roomassa) enää tarvitse stressata moisesta.

Emäntä otti oman tarpeensa edestä rahaa ensin minkä jälkeen kaivoin Nordean Visa Electronin lompakostani, ja menin automaatille rahaa nostamaan. Ensin kokeilin 400 euroa mitä en saanut ulos otettua vaan valitti jostain nostorajasta. Kokeilin 350 ja sitten 300 eikä vieläkään saanut ulos mitään. Taakseni alkoi kerääntymään jo jonoa ihmettelemään miksi poistan korttia koneesta työntäen sen vain aina takaisin.. Lopulta kuitenkin sain 100 euroa ulos koneesta minkä jälkeen kokeilin ottaa saman verran uudestaan, mutta nostoraja oli jo käytetty.

Kävimme kokeilemassa korttiani Kivistön Siwassa missä tulimme siihen tulokseen, että Nordean Visa Electron ja MasterCard ei anna lisää rahaa ulos, koska päivittäinen nostoraja oli jo ylitetty. Luotonpuolta en halunnut käyttää, koska siellä oli jo muutenkin maksuja. Emäntä sitten suostui maksamaan vuokraosuutensa käteisellä, ja hän kävi nostamassa rahaa Vantaanpuistosta kun olimme matkalla lentokentälle.

Ei siis kovin hyvin lähtenyt reissumme käyntiin, mutta pääsimme kentälle käteiset taskuissa.

Emäntä poti vielä tässä vaiheessa “pientä” lentopelkoa, paniikkikohtausta, pahoinvointia ja bakteerikammoa minkä vuoksi oli hommattuna lentosukat, pahoinvointirannekkeet ja maitohappobakteeritabletit sekä tietenkin matkavakuutus varmuuden vuoksi.

Rohkealla mielellä kentälle, mutta jännitys laukaisi itkukohtauksen ennen kuin pääsimme viemään edes laukkuja. Emäntä taisteli pelkoaan ja jännitystä vastaan miettien, että jos ei nyt mennä niin tuskin koskaan pääsee tämän pitemmälle, ja lopulta vein sekä laukut että Emännän laukkujonoon. Laukkujen viennin jälkeen toinen kohtaus minkä ajaksi istuimme erityisavustusta kaipaavien penkkiriville. Huvittavaa sinänsä. :)

Lopulta pääsimme turvatarkastukseen minkä jälkeen Emäntä tuntui rauhalliselta ja olokin oli parempi. Noin tunnin verran saimme kierrellä terminaalissa ennen kuin kone oli valmis lastattavaksi.

Koneeseen päästyäni jouduin kertomaan lentoemolle Emännän peloista ja pyytämään oksennuspussia, koska jostain syystä meidän penkkirivillä ei moista ollut ollenkaan. Vanhahko herrasmies tuli kolmanneksi penkkirivillemme.

Koska olin luvannut pitää Emännästä hyvää huolta niin hän “puristautui” minua vasten koneen lähtiessä rullaamaan kohti kiitorataa eikä uskaltanut nousta ennen kuin olimme tasaisessa lennossa. Järkyttävä meteli ja kauhia tärinä saattoivat meidät ilmaan..

Emäntä ei paljoa uskaltanut ikkunoista katsella, ja sulki ikkunan väittäen auringon kuumottavan liikaa. Kryptoja ratkoen ja kyselyvisoja tehden vietimme aikaa kunnes lennon ehdoton kohokohta saapui luoksemme – SAPUSKA-AIKA. Sapuska tosin oli huonoa pihviä huonolla kastikkeella, mutta oli sentään “ilmaista”, ja seurassamme oleva herrasmies päättikin asiasta lentoemolle valittaa.

Pian sapuskoinnin jälkeen (minä söin kaiken, mutta Emäntä vain hiukan) kapteeni varoitti ukkospilvistä minkä jälkeen miltein heti alkoi lentokone täristä niin pahasti, että Emännän kolatölkkikin tanssahteli läikyttäen sisältöään pöydälle ja tuolin selustaan. Emäntä oli niin minussa kiinni ja jännittynyt, ettei hänestä ollut kolan pelastajaksi, joten jouduin itse tölkin nappaamaan ja kaatamaan sisällön kurkkuuni. Selvisimme tästäkin koettelemuksesta ilman paniikkikohtausta, eikä kuulemma tuntunut niin pahalle kuin lentoon lähteminen.

Koitin vihdoin lueskella rauhassa Ilta-Sanomaani, mutta loppulennon aikana puolet koneen väestöstä päättivät lähteä vessareissulle – ja tietenkin ainoa turistiluokan vessa oli vain muutaman penkkirivin päässä takanamme eli jokainen oven avaus toi paskaisen hajun luoksemme (itse en oikeasti mitään haistanut, mutta vierustoverimme kyllä). Herrasmies päätti taas asiasta valittaa minkä lisäksi pyysin lentoemolta uudet ilmaiset kolat tuskaamme helpottamaan.

Lentokentällä meitä vastaan tuli mies joka tarjoutui ajamaan meidät kentältä hotelliin, mikä lie taksikuski olikaan. Matkaa hotellille hän sanoi olevan noin 45 km ja hinnaksi 75 euroa. En tietenkään suostunut vaan halusin etsiä halvempaa kyytiä, mutta Emäntä suostutteli ottamaan tarjouksen vastaan, koska halusi nopeasti hotelliin. Kuski totesi sitten viiden minuutin ajamisen jälkeen, että matkaa onkin 55 km ja hintakin nousi 95 euroon. Todellista ryöstöä, mutta minkäs teet kun olet jo kyydissä.. Ajotyyli oli heittelehtivä, kaistan vaihdot pelottavia ja nopeus koko ajan noin 140-150 km/t. Pääsimme kuitenkin ehjänä perille hotellimme edustalle missä hotellin henkilökunta tuli ottamaan laukkumme Emännän maksaessa kyytiä.

Vanhuus ei tule yksin, ja huomasin hotellin respassa, että selkäreppuni jäi taksin kyytiin eikä minulla ollut taksin numeroa tai muuta tietoa kaverista. Repussa oli tietenkin tärkeitä dokumentteja sekä miniläppärini. Taksikuski kuitenkin tuli takaisin hotellin edustalle tuoden reppuni koskemattomana.

Hotel Aurora Garden on hieno sisältä ja kohtalainen ulkoa, mutta sijainnin puolesta ei paras valinta matkaajalle. Lähiseutu on lähinnä “slummikylää” ja keskustaan joutuu menemään bussilla ja metrolla. Henkilökunta on kuitenkin erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä sekä neuvoo parhaat reitit minkä varrelta löytyvät nähtävyydet. Respaherra totesi taksikuskista vain “asshole”, ja ihmetteli miksemme soittaneet heitä hakemaan kentältä – olisihan sekin maksanut, mutta vähemmän kuin meidät tuonut taksikuski oli vaatinut. Lupasi järjestää meille kuljetuksen lauantaina kentälle halvemmalla.

Iltasuihkun jälkeen Emäntä otti oman tyynyliinansa käyttöön ja painui nukkumaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan oikein tullut mitään, koska tyynyni ei ollut oikein sopiva eikä nukuttanut vielä siihen aikaan, mutta monia tunteja pyörittyäni nukahdin lopulta herätäkseni kohta Emännän yölliseen jännityskohtaukseen. Lopulta kuitenkin pääsimme nukkumaan minkä jälkeen loppuyö menikin puolinukuksissa kääntyillen ja miettien..

Toinen päivä, 05.07.2009

Tutustuttu: Colosseo, Arco di Costantino, Arco di Tito, Foro di Cesare, Foro Traiano, Colonna Traiana, Mercati Traianei, Foro di Nerva, Foro di Augusto, Monumento a Vittorio Emanuele II

Aamulla heräsimme noin 0745 omasta tahdosta ilman kellojen herätystä, mutta nouseminen otti tietenkin oman aikansa. Joskus kahdeksan ja puoli yhdeksän aikoihin kömmimme aamupalalle suihkun kautta. Tässä hotellissa selvästi välitetään asiakkaista, koska aamupalan sai valita monista eri ruokalajeista ja juomista. Valittamista toki oli myös, koska juusto oli liian pehmeää otettavaksi muovista ja maito liian lämmintä muroihin, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä ja täyttävä aamupala.

Läheisestä marketista kävimme ostamassa Pepsi Boomin, kuutisen litraa vettä ja banaania. Ainakin tähän mennessä kaikki tuotteet ovat olleet turvallisia eikä mitään ongelmia ole sattunut. Pepsi Boom ei maistunut mitenkään erikoiselta vaikka odotin uudelta merkiltä jotain tajunnan räjäyttävää.

Kymmenen aikoihin lähdimme kohti bussipysäkkiä, mutta Emäntä oli tietenkin unohtanut ohjeemme huoneeseemme, joten jouduimme kääntymään takaisin puolessa välissä matkaa. Lopulta kun pääsimme bussipysäkille niin totesimme ettei mitään aikataulua ole missään, joten jouduimme vain odottamaan ja toivomaan, että bussi tulisi pian. Kun kaikki toivo oli jo unohtunut ja ajattelimme lähteä jonnekkin muualle niin bussi 343 kaarsi paikalle pelastamaan meidät helteestä. Ilmastoitu bussi – miten hieno keksintö.

Bussin kanssa matkasimme päätepysäkille, Ponte Mamoloon, mistä jatkaisimme metrolla kohti Colosseumia. Matkalla kohti metropysäkkiä törmäsimme lippiskauppiaaseen, jonka kokoelmasta nappasin viidellä eurolla mukaan hienon sinisen Italia-lippiksen Emännän suosituksesta. Metrosta päästyämme näimme sen suuren rakennelman edessämme, aito ja oikea Coloseum.

Emäntä pisti heti viestiä siskolleen, että olemme Coloseumilla ja paljon piti saada “todisteita” asiasta. Monia kuvia tulikin otettua Coloseumista sekä monista muista rakennelmista sen läheisyydessä. Emme koskaan kuitenkaan käyneet Coloseumin sisällä, koska paha ruuhka-aika oli pistänyt jonot pitkäksi ja sisäpuoli oli ihan täynnä ihmisistä. Aivan mahtavia nähtävyyksiä ja hienosti tehtyjä rakennuksia. Kisasimme myös siitä kuka saa ensimmäisenä koskettaa tuota suurta nähtävyyttä missä Lara Croftikin on käväissyt. Emäntähän se tietenkin nopeampana kerkesi koskettamaan, mutta minä tietenkin pistin kosketukseni pelleilyksi väristen kuin sähköiskun saaneena kun gladiaattorien henget minulle voimaa antoivat. Ihmettelivat ohi menevät turistitkin tuota sekaista tapausta. :D

Ostimme alueelta molemmille hienot Roma-rannekkeet kun halvalla sai. Minulle vaaleansininen ja Emännälle violetti.

Colosseumin läheisyydessä oli kylmä vesilähde jossa kävimme kastamassa päätä ja hakemassa vettä juotavaksi. Erittäin hieno homma, että tuommoisen nähtävyyden läheisyyssä on tälläinen virkistymismahdollisuus varsinkin kun ilmasto on näin kuuma. Kunnolla kastelin pääni ja samalla vahingossa puolet paidastani vaikka Emäntä tietenkin koitti kovasti estellä.

Pitkään pyörittyämme alueella päätimme mennä syömään Rooman kuuluisaa pizzaa. Respaherra sanoi, että kaikkialla on tosi hyvää pizzaa, joten päätimme mennä ensimmäiseen ravintolaan mikä vastaan tuli. Teimme kuitenkin suuren virheen astuessamme Angelino Ai Forin ulkoilmaravintolaan, koska palvelunopeus oli surkeaa eikä Pizza Marinara ollut sen parempaa heidän tekemänään. Saimme odottaa pizzojamme noin puolisen tuntia minkä jälkeen meille tuotiin puoliksi palaneet ja liian kovapohjaiset pizzat. Loppuhinta oli 13 euroa mistä veden hinta oli kokonaista 3 euroa. Turvallisuus ei tässä ravintolassa ollut mitään huippua, koska olisimme voineet vain kävellä alueelta pois eikä kukaan olisi luultavasti huomannut mitään, mutta valitettavasti halusimme olla rehellisiä tälläkin kertaa.

Jälkiruoaksi Emäntä halusi jäätelöä pieneen kupposeen, mutta saatuamme jäätelöt huomasimme, että isot jäätelöt pienessä kupissa sulivat nopeasti auringon paahteessa minkä tuloksena jätskiä valui käsille ja maahan. Minulla kun oli jo hermot kireällä edellisen paikan hitauden, palvelun toimimattomuuden ja huonon sapuskan takia niin jäätelökin lensi kaaressa jalkakäytävälle kirosanojen saattelemana kun tarpeeksi valutti käsille ja maahan. Hiukan kun rauhoituin niin pitihän sitä kuvata jalkakäytävälle lentänyt jäätelökuppi. Emäntä tarjosi omastaan, mutta enhän toki voinut ottaa vastaan vaan annoin hänen syödä rauhassa omaansa. Niin, valutti se Emännänkin jäätelö pahasti maahan ja kassille, mutta hän sentään söi kaiken mitä kykeni hermoilematta. :D

Lopuksi hiukan “shoppailua” eli monia kauppoja kävimme tutkimassa vaikka emme paljoa mitään ostaneetkaan. Samoja tuotteita lähes kaikissa puljuissa vaikka hinnat vaihtelevatkin paljonkin. Tokihan otin paljon kuvamateriaalia myös kaupoista, varsinkin kaikesta suloisesta tai hassusta. Ihmettelin suuresti roomalaisten mieltymystä pippeliin kun monissa putiikeissa tuli vastaan pippelihousuja ja -magneetteja – ostaako joku oikeasti tuommoisia ja jos ostaa niin miten kehtaavat moisia käyttää?

Päästyämme takaisin Colosseumin läheisyyteen huomasimme monia poliisiautoja ja partioita alueella mistä tietenkin piti ottaa myös paljon kuvia. Tuntematon syy oli saanut poliisit alueelle tarkkailemaan ja Colosseum oli myös tyhjennetty kaikesta väestä. Tiedä sitten oliko nähtävyys mennyt kiinni vai olikohan poliiseilla osuutta asiaan.. Lopulta kuitenkin Emäntä raahasi minut metroasemalle mistä lähdimme B-linjalla P. Momoloon ja sieltä taas bussilla 343 kohti “kotia”. Tässä bussissa valitettavasti ilmastointi ei ollut edellisen luokkaa ja torkahtelin kuumuuden vuoksi matkalla.

Lopulta pääsimme hikisinä ja auringon polttamina takaisin hotelliimme suihkuttelemaan minkä jälkeen päätimme hiukan lepäillä ja tehdä kryptoja. Emäntä oli hukannut antamani kynän, joten joutui sitten käväsemään alakerrasta lainaamassa respalta kynää. Ennen lähtöään hän harjoitteli tarvittavan lauseen englanniksi, mutta respaan päästyään hän jo miltein oli unohtanut mitä piti sanoa, mutta sai lopulta kynänsä.

Illan päätteeksi päätimme lähteä vielä käymään kaupassa, mutta lähikauppa olikin jo mennyt kiinni. Päätimme kuitenkin jatkaa mielenkiinnosta tietä eteenpäin, koska emme olleet kerenneet mennä kaemmaksi. Kauempaa löysimme mukavan “mökkitunnelmaravintolan” nimeltä Relax. Alueella oli muutamia “mökkimäisiä” rakennuksia, palavan puun tuoksua (toi mieleen puusaunan tai nuotion), hieno maisema ja hiljainen musiikki soi taustalla. Romanttisesta tunnelmasta puuttui enää kynttilä pöydästä..

Ravintolan seinässä olevassa ruokalistassa ei ollut kerrottu mitä pizzat sisältävät, joten koitimme kysyä tarjoilijalta pizzojen sisältöä, mutta hän toi vain vastaukseksi ruokalistan missä ei edelleenkään ollut aineksia. No, valitsin listalta Napolin Emännän ottaessa tutun Marinaran. Juomaksi Emäntä valitsi Fanta Light ja minä sanoin, että en halua juotavaa ellei vesi ole ilmaista. Tarjoilija toi meille Fantan ja vesipullon mikä ei ollut ilmaista, johon totesin vain, että en halua juotavaa ollenkaan. Tarjoilija kuitenkin toi kannussa vettä, joten plussat heille tästä hyvästä palvelusta.

Pizzat olivat herkullisen näköisiä, mutta surukseni huomasin tilanneeni kalapizzan. Emme olleet saaneet aineslistaa eikä tarjoilija osannut auttaa, joten en voinut tietää Napolissa olevan kalaa. Söin kuitenkin annokseni, ja totesin, että en ole pitkään aikaan niin hyvää pizzaa syönyt vaikka en kalasta tykännytkään (otin suurimman osan kaloista pois). Hyvää palvelua, hieno tunnelma ja erittäin hyvää pizzaa, joten tulemme varmasti täällä syömään uudestaankin lomamme aikana.

Voimme siis suositella ehdottomasti pizzeriaa Relax, joka sijaitsee Via Nomentana nimisen kadun varrella. Tunnelma kohdallaan, hienot maisemat ja hyvä palvelu. Autotiellä on iso kyltti mikä opastaa pienelle sivutielle mistä ravintola löytyy eikä autojen melu haittaa asiakkaita. Ravintolaan menimme noin 19:45, ja he avasivat juuri putiikkiaan minkä jälkeen asiakkaita alkoi tulla enemmän kuin autoille on paikkoja ravintolan edessä. Selvästikkin suosittu ravintola – ja syystä.

Ravintolasta lähdimme käsi kädessä kohti auringonlaskua masu täynnä ja mieli iloisena. Teimme Emännän kanssa myös sopimuksen, että emme syö kahta kertaa enää samaa pizzaa lomamme aikana vaan kokeilemme uusia makuja.

Kolmas päivä, 06.07.2009

Tutustuttu: Piazza della Repubblica, Santa Maria degli Angeli, Basilica S. Pietro, Ponte Vittorio Emanuele II, Castel Saint’ Angelo, Ponte Saint’ Angelo, Ponte Umberto I, Palazzo di Giustizia, Piazza Cavour, Via Cola di Rienzo, Ristorante Roma.

Aamupalan jälkeen lähdimme käymään paikallisessa Lidl-kaupassa mistä emme kuitenkaan ostaneet kuin yhden purkin Fanta Lightiä ja muutamia kyniä. Päätimme mennä takaisin hiukan tuntematonta reittiä minne tietenkin miltein eksyimme, mutta Emännän pettämätön suuntavaisto ohjasi meidät takaisin hotellin luokse.

Matkaoppaan avustukselle teimme päivän suunnitelman, ja lähdimme matkaan jälleen kuumalla bussilla. Tarkoituksena oli mennä Ponte Mamolon kautta Terminille mistä kävelisimme Barberinin metroasemalle, mutta menimmekin metroon jo Repubblicassa, joten San Carlo Quattro Fontane jäi tutkimatta, mutta kuvia tuli otettua kuitenkin kultaisesta miehestä ja Repubblican ympäristöstä.

Poistuimme metrosta Ottavianolla mistä kävelimme kohti Vatikaania kuvaten kaikkea kivaa ja mielenkiintoista. Valkoista hienoa lierihattuakin kokeilin, mutta Emännän mielestä se ei oikein sopinut, joten jäi sitten lopulta ostamatta. Vatikaanin alueella kävimme tutkimassa vain Basilica S. Pietron, koska vartijat eivät meistä tykännyt yrittäessämme päästä toisaalta sisään. Hienosti tehty kokonaisuus mistä tuli otettua monia kuvia. Sain myös ottaa tuntemattomasta neitosesta kuvan hänen kamerallaan.

Basilica S. Pietronilta suuntasimme kohti Castel Saint’ Angeloa mistä jatkoimme matkaamme Palazzo di Giustizialle. Kuvia tuli molemmista otettua paljon sekä muistimme myös kuvata hienot sillat ja kanoottiajelun joessa.

Nälkä alkoi kurnimaan kahden ja kolmen välillä niin pahasti, että oli pakko lähteä etsimään sapuskaa jostain, mutta emme halunneet kuitenkaan maksaa ylihintaa, joten lopulta menimme syrjäiseen ravintolaan nimeltä Rome. Emäntä valitsi turvallisen Margheritan, juustoa ja tomaattia, minun tilatessa Capricciosan, joka sisälsi tomaattia, juustoa, oliivia, puolikkaan munan ja kinkkua. Saimme lasit, juomat ja leipää nopeasti pöytään, mutta pizzoja saimme odottaa hiukan kauemmin. Pizzat kuitenkin saapuivat kohtuullisen nopeasti, ja Capricciosa näytti niin huvittavalle, että oli pakko ottaa siitä kuva. Pizza oli hyvänmakuista ja täyttävää, mutta Emännän pizzassa oli aivan liian paljon juustoa eikä hän jaksanut syödä kokonaan. Tästäkin ravintolasta olisi voinut lähteä maksamatta, koska henkilökunta oli sisällä ja me kahdestaan ulkosalla, mutta päätimme olla taas rehellisiä varsinkin kun palvelu ja pizzat olivat hyvää. Voimme siis suositella Ristorante Romea.

Via Cola di Rienzo on Roomaan yksi Rooman suosituista kauppakaduista, joten päätimme mennä tutustumaan tarjontaan, ja mahdollisesti ostamaan jotain. Monissa kaupoissa kävimme, mutta mitään vaatteita ei tullut ostettua vaikka muutamia mielenkiintoisia tulikin vastaan. Vaatteiden sovitusta ei oikein halunnut tehdä kun on hikinen.. Ostimme kuitenkin Emännän vanhemmille Viskiä ja kahvia. Kaikille neidoille voisin suositella mahtavaa tunnelmallista vaatekauppaa nimeltä Brandy.

Kotimatkalla metrot olivat tupaten täynnä ihmisiä eikä mukaan mahtunut kuin kyynerpäätä käyttämällä. Ilmastointia ei ollut, joten täpötäydessä metrossa oli huono ja kuuma ilma. Vaihdettuamme A-linjasta B-linjaan pääsimme vähemmän täyteen, mutta paljon kuumempaan metroon. Lopulta raahauduimme bussiin 344 mikä oli todella kuuma paikka viettää puolituntia varsinkin kun kaikki ikkunat olivat kiinni. Lämmin ilma ja päivän patikointi sai minulle huonon olon, mutta selvisimme kuitenkin lopulta takaisin hotelliin..

Illalla päivän selostuksia kirjoittaessani huomasin puhelimeni olevan kadonnut, joten tutkin nopeasti huoneen näkyvät osat sekä housujeni taskut, mutta puhelinta ei löytynyt. Emäntä päätti koittaa soittaa puhelimeeni, mutta joku italialainen nainen vastasi puheluun. Muistaakseni puhelin oli ollut taskussani huoneeseen tullessa, joten ihmettelin miten puhelin voisi olla jollain tuntemattomalla naiselle. Nainen ei puhunut englantia enkä minä italiaa, joten Emännän hoputtamana lähdin hotellin respaan selvittämään asiaa. Respaherra soitti Emännän puhelimesta uudelleen numerooni, ja sama neito vastasi puhelimeen. Hetkosen keskusteltuaan respaherra sai selville, että numero ei ole minun ja nainen asuu Etelä-Italiassa. Tässä vaiheessa tajusin tarkastaa numeron mikä oli Emännän puhelimeen tallennettu eikä siellä ollut vaadittavaa +358 numeroni edessä, joten olimme soittaneet italialaiseen numeroon.. Oma puhelimeni löytyi hautautuneena matkalaukkuun. Heh heh.

Neljäs päivä, 07.07.2009

Tutustuttu: Santi Giovanni e Paolo, S. Gregorio Magno, Circo Massimo, S. Maria in Cosmedin, Piazza Cavelieri di Malta, Ponte Sublicio, Porte Portese, Piazza G. Belli, Ponte Garibaldi, Piazza Trilussa, Ponte Sisto, S. Maria in Transtevere, S. Maria Della Scala, La Scale, Fonte Acqua Paola, Porta San Pancrazio, Monumento del Garibaldi, Passeggiata del Gianicolo, Faro al Gianicolo

Emäntä halusi nähdä vielä kerran Colosseumin, joten päätimme aloittaa Colosseumin metroasemalta etenemisen lounaaseen kohti Sublicion siltaa katsellen vastaan tulevat nähtävyydet matkan varrelta.

Colosseumin edustalla eräs italialainen tuli tekemään jotain ihme sorminarujuttua kysymättä minulta mitään, ja hinta kun tuli puheeksi niin olin täysin ajatusta vastaan. Ensin tullaan kyselemättä päälle ja sitten pitäisi vielä jotain maksaa. Päästessäni voitolle kaupustelijasta tuli paikalle toinen italialainen kysyen mistä olemme ja kun kuuli meidän olevan Suomesta niin hän sanoi “Mitä kuuluu?”. Jäimme jotenkin kuuntelemaan lisää, mutta lopulta totesin “Nononononono”, mutta Emäntä oli jo jäänyt heidän pauloihinsa ja oli valmis ostamaan rannekorun kahdella eurolla. Koruun liittyi kolme toivomusta ja yksi rakkaudellinen lupaus, mutta Emäntä ei tehnyt mielessään kuin kaksi toivomusta vaikka kauppias monesti kysyi oliko lupaus ja toivomukset valmiina ennen kuin hän sulki korun. Kaksi nauhaa kiemurrettu Italian väreistä, yksi nauha rakkaudenlupaukselle ja yksi nauha toivomuksille. Sanoivat Emäntää sympaattiseksi ja hyväksi ihmiseksi, mutta minua huonoksi, koska en ollut valmis maksamaan moisesta mitään.

Päätimme kokeilla ravintola La Scalaa, joka sijaitsee S. Maria Della Scalan edustalla. Jäimme vesihöyryiselle ulkoterassille tutkimaan ruokalistaa, ja tilasin Diavolan Emännän tilatessa “tutun ja turvallisen” Marinaran. Diavola sisältää tulista salamia, juustoa ja tomaattimurskaa. Pizzat tulivat yllättävän nopeasti ja ne olivat hyvän kokoisia, ensimmäistä kertaa Rooman reissun aikana näin tälläisiä “normaalin pizzan kokoisia” pizzoja. Pizza oli todellinen nautinto vaikka ehkä hivenen liian maustettua kuumaan päivään. Voin ehdottomasti suositella tätä ravintolaa, koska tämä paikka pomppasi ravintola- ja pizza-arvostelujen kärkeen.

Tarkoituksena oli nähdä seuraavaksi Fonte Acqua Paola ja Porta San Pancrazio, mutta koska kuljimme alakautta niin emme nähneet kuin vilauksen jälkimmäisestä. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä tarkemmin tutustumaan vaan jatkoimme matkaamme kohti kuuluisuuksien päitä.

Passeggiata Del Gianicolon kyltin kohdalta lähti suuri määrä päitä kohti Garibaldin muistomerkkiä, ja kuvasimmekin suurimman osan noista suurmiesten päistä, mutta Emäntä hermostui kuvaamiseen kun ratsumiehen patsaan jälkeenkin oli puisto täynnä päitä, joten osa jäi sitten kuvaamatta. Löysimme kuitenkin myös suomalaisen ikuistettuna muiden päiden sekaan, kaveri nimeltä Herman Liikanen.

Passeggiata del Gianicolo sekä Monumento a Garibaldin ja Faro al Gianicolon läheisyys ovat varmaan Rooman parhaita paikkoja ottaa maisemakuvia, joten minäkin päätin antaa kameran laulaa oikein kunnolla. Edessä taloja ja nähtävyyksiä, takana upea vuoristo ja hieno taivas – voiko maisemakuvaaja mitään kauniimpaa saada enää eteensä? Tuo Faro al Gianicolo toimi myös paikallisväestön kutupaikkana, joten en viitsinyt ottaa kunnon kuvia alaosasta vaan tyydyin kuvaamaan tuota nähtävyyttä vain ylempää.

Tähän päättyivätkin päivän nähtävyydet, joten talsimme Castel Sant’ Angelon vieressä olevalle torille mistä ostin Emännälle ja minulle hienon rannerenkaan sekä Emäntä osti itselleen huivin missä näkyivät Rooman hienoimmat nähtävyydet. Nyt Emäntä voi pitää rakasta Colosseumiaan harteillaan joka ikinen päivä. :)

Viides päivä, 08.07.2009

Tutustuttu: Piazza del Popolo, Via del Corso, ??

Tarkoituksena oli pitää rauhallinen “shoppailupäivä”, mutta päädyimmekkin Terminin tutkimisen jälkeen ihastelemaan Piazza del Popolon patsaita ja egyptijuttuja.

Popolossa vastaan tuli italialainen herrasmies tarjoten “lahjana” Emännälle ruusuja, ja tarjoutui ottamaan kuvan meistä. Yllätys yllätys niin heppu tuli tämän jälkeen viereeni kerjäämään rahaa tyyliin “Gimme something”. No oli niin mukava tapaus, että pistin vitosen kaverille, mutta olisi halunnut vielä lisääkin mihin en tietenkään suostunut. Sanoin, että Suomessa ilmaiset lahjat ovat ilmaisia eikä niistä makseta mitään, joten vitonen on ihan tarpeeksi “ilmaisesta” lahjasta.

Toinen italialainen koitti yrittää samaa konstia antaen Emännälle ruusun vaikka koitimme sanoa, että emme halua enempää ruusuja. Sanoi ruusun tuovan hyvää onnea ja ties mitä muuta, ja kohta hänkin oli kerjäämässä rahaa. Monesti sanoin, että en halua enää maksaa mitään, mutta kun intti niin tyhjensin taskuni hänen käteensä eli hän sai kokonaista 27 senttiä. Pyysi toki lisää, mutta näytin tyhjiä taskujani, joten hän päätti antaa rahat takaisin ja otti ruusut törkeästi Emännän kassista pois. Mistä lähtien “lahjoja” on alettu ottamaan takaisin? Sama kaveri antoi myös ruusut kahdelle muulle neitoselle, mutta kun he eivät halunneet mitään maksaa niin otti heiltäkin ruusut pois..

Jatkoimme Via del Corsoa pitkin etelään käyden kaupoissa tutustumassa ja tarkastellen lähimaastossa olevat “nähtävyydet”. Ratsumiesaukiolla, Monumento a Vittorio Emanuele II, istuskelimme rauhassa kuvaten kaikkea ympärillä olevaa. Jalkoja kolotti eilisen ja tämän päivän pitkät kävelyt, joten kaipasimme tosiaan pientä paussea.

Jatkoimme ratsumieheltä Teatro Marcellon ja Sinagogan läpi Ponte Fabricion kautta saarelle nimeltä Isola, jossa ei oikeastaan ollut edes mitään nämisen arvoista, mutta tulihan tuokin katsastettua ja muutamat kuvat otettua. Täältä sitten laahustimme Circo Massimon metroasemalle mistä lähdimme kohti hotellia.

Päivän saalis: Kaksi toppia, Coca-Cola Koffee, kolme ruusua, tuliaisia Disney-kaupasta, 210 kuvaa

Kuudes päivä, 09.07.2009

Tutustuttu: Spagna, Trinità dei Monti, Villa Medici, Bioparco di Roma

Eläintarha ja uintireissu oli tavoitteena, mutta loppujen lopuksi kerkesimme vain eläintarhaan missä vietimmekin noin nelisen tuntia. Kirahveja, virtahepoja, monenmoisia lintuja, norsuja ja kaikenmoista muuta kivaa, joten tokihan siinä vierähti aikaa.

Emännän varvaskivun ja yleisen väsymyksen vuoksi päätimme jättää uintireissut väliin, ja mennä Terminin kautta kotia. Terminissa kävimme syömässä paikallisessa pikaruokalassa mistä tilasimme “Extra Saving”-annoksen mihin sisältyi pizzat, juomat ja ranskalaiset kahdelle.

Seitsemäs päivä, 10.07.2009

Viimeiset kaksi nähtävyyttä piti vielä käydä tutkimassa ja kuvaamassa minkä jälkeen lähdimme etsimään uimarantaa. Jouduimme kysymään poliiseilta hiukan neuvoa, mutta löysimme oikean junan minkä jälkeen jouduimme arpomaan pysäkkiä, koska kartan ohjeistus ei vastannut pysäkkitaulua. Päädyimme kuitenkin oikeaan paikkaan, Lido di Ostia, mistä lähdimme jatkamaan lippumyyjän ohjeiden mukaisesti kohti rantaa.

Löysimme monia maksullisia paikkoja, mutta kitsas kun olen niin en suostunut jäämään moisten rosvottavaksi vaan Emännän valituksista huolimatta lähdin tarpomaan kohti itää ajatellen, että eivät ne ole voineet koko rannasta tehdä yksityistä. Lopulta löysimme rantakaistaleen mitä ei kukaan ollut vielä omakseen vaatinut, ja päätimme vallata palan itsellemme.

Vaatteiden vaihtoon soveltuvia koppeja ei tietenkään ollut lähellä, joten pyyhkeen avustuksella sitten vaihdoimme uimavarustusta. Minua ei pieni nakuilu olisi haitannut, mutta ajattelin ettei olisi sopivaa nakuilla yleiselle rannalla. Valitettavasti emme voineet Emännän kanssa mennä samaa aikaa uimaan, koska kasseillemme ei ollut lokeroa tai muuta turvallista paikkaa, joten Emäntä lähti ensin minkä jälkeen pääsin itse kokeilemaan merivettä.

Jos luulette, että Suomessa on suolaista merivettä tai aallokkoa niin voin sanoa, että se ei ole mitään verrattuna Välimereen. Aallokko oli hieno kokemus, koska en ole ennen moista aallokkoa nähnyt vaikka eihän nuokaan vielä isoja aaltoja olleet. Suolaisuus haittasi ikävästui uimista ja sukeltamista, mutta jos sen ei anna häiritä niin kokemus on todella upea (kuten myös maisemat). Emäntä ei kestänyt kuin kaksi uintipyrähdystä, mutta itse kävin useammin uiskentelemassa.

Hotel Aurora Garden

• Kahden hengen huone
  • parisänky
  • telkku
  • jääkaappi
  • vessa + suihku
  • parveke
• Aamupala sisältyi hintaan
• Henkilökunta asiantuntevaa, hyvää asiakaspalvelua ja huumoria
• Kokonaishinta 280 euroa (ilman alennuksia 380 euroa)

Suositeltavat ravintolat

• La Scala
• Ristorante Relax
• Ristorante Rome

Kuvia matkalta

http://winku.fi/matkustaminen/rooma-2009/

Olimme Roomassa vain viikon, mutta paikkojen tutkimisen ja pitkien kävelyreissujen ansiosta se tuntui paljon pidemmältä reissulta. Upea kokemus, hieno matka. Kiinnostuneet voivat lukea matkakertomuksemme täällä.

Koirat olimme jättäneet Emännän vanhempien ja siskon hoitoon. Jami oli onnekkaana päässyt mökkireissulle kun taas Nemi oli joutunut tyytymään omakotitaloon ja pihamaahan.

Nemi odotteli Emännän vanhempien kotosalla yksinään, ja ihmettelimme minne on hoitaja lähtenyt. Tokihan koira pärjää yksinkin, mutta olisi ollut kiva tavata ja kiittää. Sisään päästyämme Nemi riehaantui aivan pitelemättömäksi kiitäjäksi jaellen pusuja, haleja ja kiehnaten jaloissa. Selvästi ollut ikävissään.

Huhujen mukaan Nemi on ollut kiltisti, ja saanut jopa juoksennella vapaana pihamalla. Peltolenkkejäkin kuulemma tehty. Kuonopantaa ei ollut, koska vanhemmat olivat vieneet sen mukanaan Jamin tavaroiden kanssa, joten onkohan Nemin lenkitys oikeasti ollut niin helppoa ja tottelevaista?

Asunto oli täynnä Nemin karvoja, ja löysimme kakkakasan nojatuolin takaa. Pihamaalla oli myös kasoja mitkä olivat jo selvästi olleet pitempäänkin. *tsk* No aloin sitten keräämään jämiä pois pihalta, koska en halunnut jättää niitä Emännän vanhempien ongelmaksi kun joskus saapuvat mökkireissultaan.

Illalla sitten saapuivat reissaajatkin tuoden pienen vaavimme, Jampan, mukanaan. Istuskelin kuistilla Nemin kanssa, koska Emäntä halusi rauhaa tulijoille sekä nähdä paljonko lapsukaisella on ollut ikävä. Nemi olisi halunnut lähteä heti tervehtimään, mutta istui lopulta nätisti kanssani.

Jami tervehti hiukan Emäntää minkä jälkeen tuli meidän eteemme haukahtamaan, mutta koska en vielä päästänyt Nemiä irti niin hän palasi Emännän ja vanhempien luokse pyörimään. Ei näyttänyt kovin ikävä olleen mistä Emäntä hiukan harmistui. Lopulta päästin Neminkin tervehtimään tulijoita minkä jälkeen tietenkin rakkaat karvaturrimme pistivät oikein kunnolla painiksi.

Saimme kuulla, että Jami oli viimeisenä mökkipäivänä käynyt ihan oikeasti uimassa – ensimmäistä kertaa elämässään. Jami oli ollut veneen kyydissä järvellä kun yhtäkkiä oli päättänyt hypätä veteen ja uida rantaan. Hiukan Äippä siinä säikähti, mutta kaikki hyvin ja kovat hepuloinnit Jamilla kun rantaan pääsi.

Jamin lempihommaa reissulla oli siirrellä isoja puita paikasta toiseen. :D

Koiramme ovat tutustuneet moniin uusiin ihaniin kamuihin sekä Pitkäkoskella että lähiaitauksellamme. Vauhtia on piisannut ilman ongelmia, joten molemmat koiramme ovat päässeet nauttimaan sosiaalisesta elämästään. Perheemme on saanut lisäeloa lainatusta autosta, koska se mahdollistaa useat reissut Pitkäkoskelle, shoppailemaan, leffaan ja missä kaikkialla muualla olemmekaan käyneet.

Jamista on tullut rohkea ja seurallinen gigolo, joka koittaa kiivetä nuorempiensa selkään alistaakseen eikä paljoa muuta nykyään mietikkään enää aitauksella. Tiettyjen koirien perässä juoksee koko ajan eikä lopeta ennen kuin kohde kunnolla haukahtaa. Samaa kokoluokkaa tai pienempien päälle vain uskaltaa, ja jopa uroksia on alkanut alistamaan.

Jami myös uskaltaa Pitkäkoskella lähteä muiden mukana kiertämään aitausta, ja tänään hän jopa juoksi koko aitauksen yksin ympäri. Herra Hienohelma kun on niin ei kovin usein ojien mutavellissä käy itseään likaamaassa vaan mieluiten pysyttelee joko aukealla tai polulla seuraten muiden tekemisiä tai yrittäen alistaa muita.

Nemi taas on yksi pahimmista kahlaajista koko Pitkäkosken aitauksella, koska joka ikinen kerta kun siellä käymme niin kaikki mahdolliset ojat pitää käydä tarkastamassa eli tuloskin on sen näköistä. Mustassa koirassa ei onneksi näy kaikki se lika, mutta haju ja märkyys paljastaa. Yleensä Nemi päätyykin suihkuun aina reissun päätteeksi.

Outoa koiriemme käytöksessä on se, että Nemi on alkanut olemaan enemmän meidän seurassamme kun taas Jami lähtee mieluusti muiden mukaan. Tokihan Nemi juoksee ympäri aitausta muiden koirienkin kanssa, mutta usein myös jää meidän lähistölle tekemään omiaan kun muut lähtevät kiertämään aitausta, ja sitten taas leikkimään kun kaverit saapuvat reissultaan.

Jamin käytöksessä on outoa myös se, että hän ei enää aitauksella useinkaan kuuntele kun kutsutaan vaikka herkkujakin olisi näkyvillä. Ongelmaa tulee myös kotosalla hänen saadessa luun palasen kaluttavakseen, koska ei haluaisi antaa sitä pois edes meille (esim. kun ollaan ulos menossa niin luuhan jää kotiin). Kaikesta muusta luopuu sovinnolla, mutta luusta pitää taistella loppuun saakka. Koulutusta pitää siis parantaa ja lisätä ainakin näissä asioissa..

Lisäksi joskus aamusella Jami jättää ruokansa syömättä vaikka vien Nemin aina toiseen huoneeseen hänen ollessa valmis. Meillä tarjotaan molemmille koirille kahdesti päivässä ruokaa, joten jos ei aamupala kelpaa niin saa odotella illallista. Syömättömyyden syy on epäselvä, mutta iltasella yleensä maistuu. Kasvattajan suosituksesta 1st Choicea ja aina joskus jotain siihen lisäksi.

Asiasta toiseen eli kovasti ihmettelen miksi koiran omistaja tulee hienoissa kuteissa Pitkäkosken kaltaiselle isolle aitaukselle vaikka hyvin tietää, että siellä on aina paljon koiria eikä niistä kaikista tiedä kuinka innokkaita ovat pusuttelemaan. Valkoiseen pusakkaan jäi hienot jäljet kun Nemi päätti hypätä pusuttelemaan mutavellikahlausten jälkeen mistä sitten tietenkin seurasi läksytystä minulle vaikka olin varoittanut ja kertonut miten voi välttää pusutteluksi joutumisen. Edelleen siis Nemi pusuttelee aina joskus vaikka selvästi onkin vähentynyt. Minun päälleni hän ei enää hyppele, ja emäntä joutuu kohteeksi harvoin. Oppinut kotosalla, että turha tuommoista tehdä kun ei saa huomiota tai pistetään vain istumaan.

Nemin toinen ongelma on hihnassa vetäminen, mutta siihenkin olen puuttunut sekä koirakirjojen että telkusta tulleen Hännän heiluttajat -ohjelman ohjeiden mukaisesti. Tuloksia on tullut sillä Nemi harvemmin vetää enää aamusella vaikka päivällä moista sattuukin vielä. Nemin ja Jamin kulkiessa yhdessä vetäminen on normaalia, koska Jami kulkee fleximissä kun taas Nemillä on normaali hihna ja tiukka kuri. Luulen tuon vetämisen parantuvan kun saisi paremmin kontaktia hihnalenkillä kun tällä hetkellä Nemi lähinnä menee hajujen perässä joko edessämme, sivullamme tai hihnaa seuraillen välittämättä ulkoiluttajasta ellei ole namia näkyvillä (silloinkin seuraa namia, mutta ei ulkoiluttajaa).

Vaikka olenkin tiukka tottelemisen suhteen niin palkitsen myös koirani hyvästä toiminnasta hellimisellä ja herkuilla. Minusta johtajan ei tule olla pelätty vaan kunnioitettu ja reilu alaisiaan kohtaan. Totteleminen edistaa yhteiselon ihanuutta ja turvallisuutta.

Upein tilanne vähään aikaan on ollut se kun Nemi pääsi karkuun kun otimme hänet ulos autosta, mutta tuli takaisin yhdellä pyynnöllä. Tapaus sattui tullessamme Pitkäkosken aitaukselta kotiin Nemin nähtyä lintuja mitä tietenkin piti päästä jahtaamaan. Ensimmäisellä karkauksellaan hän lähti jatkamaan seikkailuitaan, mutta tällä kertaa tuli suoraan luokseni ensimmäisestä pyynnöstä. Todellinen onnistuminen, todellinen voitto! Tälläisessä hetkessä huomaa saavuttaneensa jotain. :)

Loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen perheeseeni ja tämän hetkiseen elämääni. Minulla on ihana emäntä (vähän turhankin usein asiasta kerron), ihanat koirat ja vakioduunia vaikka tunnit vaihteleekin hyvästä huonoon. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut kaikkea tätä todeksi, mutta todella upeaa saada elää näiden ihanien tapausten kanssa. RAKASTAN TEITÄ TOSI PALJON! :}