Koirien elämää ja ongelmia

Aihe: Elämää.. Kommentoi

Koiramme ovat tutustuneet moniin uusiin ihaniin kamuihin sekä Pitkäkoskella että lähiaitauksellamme. Vauhtia on piisannut ilman ongelmia, joten molemmat koiramme ovat päässeet nauttimaan sosiaalisesta elämästään. Perheemme on saanut lisäeloa lainatusta autosta, koska se mahdollistaa useat reissut Pitkäkoskelle, shoppailemaan, leffaan ja missä kaikkialla muualla olemmekaan käyneet.

Jamista on tullut rohkea ja seurallinen gigolo, joka koittaa kiivetä nuorempiensa selkään alistaakseen eikä paljoa muuta nykyään mietikkään enää aitauksella. Tiettyjen koirien perässä juoksee koko ajan eikä lopeta ennen kuin kohde kunnolla haukahtaa. Samaa kokoluokkaa tai pienempien päälle vain uskaltaa, ja jopa uroksia on alkanut alistamaan.

Jami myös uskaltaa Pitkäkoskella lähteä muiden mukana kiertämään aitausta, ja tänään hän jopa juoksi koko aitauksen yksin ympäri. Herra Hienohelma kun on niin ei kovin usein ojien mutavellissä käy itseään likaamaassa vaan mieluiten pysyttelee joko aukealla tai polulla seuraten muiden tekemisiä tai yrittäen alistaa muita.

Nemi taas on yksi pahimmista kahlaajista koko Pitkäkosken aitauksella, koska joka ikinen kerta kun siellä käymme niin kaikki mahdolliset ojat pitää käydä tarkastamassa eli tuloskin on sen näköistä. Mustassa koirassa ei onneksi näy kaikki se lika, mutta haju ja märkyys paljastaa. Yleensä Nemi päätyykin suihkuun aina reissun päätteeksi.

Outoa koiriemme käytöksessä on se, että Nemi on alkanut olemaan enemmän meidän seurassamme kun taas Jami lähtee mieluusti muiden mukaan. Tokihan Nemi juoksee ympäri aitausta muiden koirienkin kanssa, mutta usein myös jää meidän lähistölle tekemään omiaan kun muut lähtevät kiertämään aitausta, ja sitten taas leikkimään kun kaverit saapuvat reissultaan.

Jamin käytöksessä on outoa myös se, että hän ei enää aitauksella useinkaan kuuntele kun kutsutaan vaikka herkkujakin olisi näkyvillä. Ongelmaa tulee myös kotosalla hänen saadessa luun palasen kaluttavakseen, koska ei haluaisi antaa sitä pois edes meille (esim. kun ollaan ulos menossa niin luuhan jää kotiin). Kaikesta muusta luopuu sovinnolla, mutta luusta pitää taistella loppuun saakka. Koulutusta pitää siis parantaa ja lisätä ainakin näissä asioissa..

Lisäksi joskus aamusella Jami jättää ruokansa syömättä vaikka vien Nemin aina toiseen huoneeseen hänen ollessa valmis. Meillä tarjotaan molemmille koirille kahdesti päivässä ruokaa, joten jos ei aamupala kelpaa niin saa odotella illallista. Syömättömyyden syy on epäselvä, mutta iltasella yleensä maistuu. Kasvattajan suosituksesta 1st Choicea ja aina joskus jotain siihen lisäksi.

Asiasta toiseen eli kovasti ihmettelen miksi koiran omistaja tulee hienoissa kuteissa Pitkäkosken kaltaiselle isolle aitaukselle vaikka hyvin tietää, että siellä on aina paljon koiria eikä niistä kaikista tiedä kuinka innokkaita ovat pusuttelemaan. Valkoiseen pusakkaan jäi hienot jäljet kun Nemi päätti hypätä pusuttelemaan mutavellikahlausten jälkeen mistä sitten tietenkin seurasi läksytystä minulle vaikka olin varoittanut ja kertonut miten voi välttää pusutteluksi joutumisen. Edelleen siis Nemi pusuttelee aina joskus vaikka selvästi onkin vähentynyt. Minun päälleni hän ei enää hyppele, ja emäntä joutuu kohteeksi harvoin. Oppinut kotosalla, että turha tuommoista tehdä kun ei saa huomiota tai pistetään vain istumaan.

Nemin toinen ongelma on hihnassa vetäminen, mutta siihenkin olen puuttunut sekä koirakirjojen että telkusta tulleen Hännän heiluttajat -ohjelman ohjeiden mukaisesti. Tuloksia on tullut sillä Nemi harvemmin vetää enää aamusella vaikka päivällä moista sattuukin vielä. Nemin ja Jamin kulkiessa yhdessä vetäminen on normaalia, koska Jami kulkee fleximissä kun taas Nemillä on normaali hihna ja tiukka kuri. Luulen tuon vetämisen parantuvan kun saisi paremmin kontaktia hihnalenkillä kun tällä hetkellä Nemi lähinnä menee hajujen perässä joko edessämme, sivullamme tai hihnaa seuraillen välittämättä ulkoiluttajasta ellei ole namia näkyvillä (silloinkin seuraa namia, mutta ei ulkoiluttajaa).

Vaikka olenkin tiukka tottelemisen suhteen niin palkitsen myös koirani hyvästä toiminnasta hellimisellä ja herkuilla. Minusta johtajan ei tule olla pelätty vaan kunnioitettu ja reilu alaisiaan kohtaan. Totteleminen edistaa yhteiselon ihanuutta ja turvallisuutta.

Upein tilanne vähään aikaan on ollut se kun Nemi pääsi karkuun kun otimme hänet ulos autosta, mutta tuli takaisin yhdellä pyynnöllä. Tapaus sattui tullessamme Pitkäkosken aitaukselta kotiin Nemin nähtyä lintuja mitä tietenkin piti päästä jahtaamaan. Ensimmäisellä karkauksellaan hän lähti jatkamaan seikkailuitaan, mutta tällä kertaa tuli suoraan luokseni ensimmäisestä pyynnöstä. Todellinen onnistuminen, todellinen voitto! Tälläisessä hetkessä huomaa saavuttaneensa jotain. :)

Loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen perheeseeni ja tämän hetkiseen elämääni. Minulla on ihana emäntä (vähän turhankin usein asiasta kerron), ihanat koirat ja vakioduunia vaikka tunnit vaihteleekin hyvästä huonoon. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut kaikkea tätä todeksi, mutta todella upeaa saada elää näiden ihanien tapausten kanssa. RAKASTAN TEITÄ TOSI PALJON! :}

Avainsanat: , , , ,


Yksi kommentti

  1. Inari

    Hei,

    Tuli kesäinen ja iloinen mieli lukiessa 1.7. juttua varsinkin sen loppua, niin että pakko laittaa viestiä tänne: koirille oikein leppoisaa kesää (sellaisia mukavia seikkailuja ja uintireissuja) ja emännälle & isännälle hyvää lomaa ja matkaa!

Kommentoi artikkelia