Lemmikki 2009
Aihe: SekalainenKävimme Emännän kanssa tänään Lemmikki 2009 messuilla, jotka pidettiin jälleen kerran Vantaan Myyrmäkihallissa. Ilmaislippuja ei ollut, mutta Emännällä oli esite millä pääsi yksi henkilö seitsemällä eurolla sisään. Viime vuonna oli kaksi yhdellä esitteellä halvalla, mutta tapahtuman järjestäjät ovat kaiketi alkaneet ahneemmiksi.
Olimme jo alistuneet kohtaloomme, mutta etuovella meitä vastaan tuli herrasmies joka myi meille vitosella 10 euron arvoisen lippusen (minkä luultavasti oli saanut jostain ilmaiseksi) eli minä pääsin ilmaiseksi sillä sisään (Emäntä tosin senkin maksoi). Emäntä sitten maksoi sen seitsemän euroa itsestään. Halvahkolla siis pääsimme sisään.
Kojuja ja elukoita oli taas halli täynnä, joten aloimme innolla tutustua tämän vuoden tarjontaan. Kiersimme ensin hallin järjestelmällisesti läpi tutustuen miltein kaikkeen mahdolliseen minkä jälkeen sitten harhauduimme omille teillemme tutkien tarkemmin kojuja ja elukoita. Eniten esillä olivat koirat, puput, kissat ja linnut, mutta myös hiiriä ja frettejä löytyi.
Mukaan tapahtumasta lähti herkkuja, sapuskaa, lahja Emännälle (minä jopa maksoin ihan itse!), kurapuku Jamille sekä muutamia esitteitä. Aina yhtä paljon haluaisin ottaa ihania lintuja kotia, mutta ei meillä varmaan ole parhaat mahdolliset puitteet sille.
Kuvia tapahtumasta:
http://winku.fi/tapahtumat/lemmikki-2009/




