Jälleen on saatu pitkä matka päätökseen, ja uusi on kohta alkamassa. Paljon on keretty kokemaan iloja ja suruja tänä vuonna, ja duuninkin menetin vielä hetkeä ennen vuoden vaihtumista, mutta eiköhän tästä selvitä. Uusi vuosi tuo toivottavasti uudet mahdollisuudet ja uuden alun meidänkin elämään. Uusia harrastuksia ainakin tulee olemaan.

Ajattelin mennä kävelyreissulle Martinlaaksoon Nemin kanssa iltasella kasin aikoihin, mutta kävelystä tulikin enemmän paniikkivetoleikki kuin normaalikävelyreissu. Vetäminen ei onneksi ollut koko aikaista, mutta selvää pientä pelkoa oli Nemissä jostain syystä havaittavissa. Häntä ei ollut koipien välissä, mutta alhaalla lähellä koipia kuitenkin koko lenkin ajan vaikka normisti se on pystyssä. Kävelimme kuitenkin kotoa Martinlaakson asemalle etsimään geokätköä, mutta paikalla oli liikaa geojästejä eikä Nemin hepuloiminen auttanut yhtään asiaa, joten päätin säästää Nemin hermoja viemällä hänet kotiin.

Kotireissusta tuli kuitenkin mielenkiintoinen, koska Nemi monesti otti joko spurttia eteenpäin vetäen minut mukaansa tai sitten meni lumikasaan turvaan ihmettelemään tapahtumia. Koitin hänen oloaan helpottaa, mutta ei näyttänyt kuulevan oikein mitään eikä luottamustakaan ollut niin paljoa, että olisin turvallisempi kuin lumikasa. Nemi koitti mennä jopa autoon matkalla, mutta kerkesin onneksi hänet kaapata ennen kuin aiheutti maalivaurioita kalliin näköiseen autoon. Pääsimme kuitenkin vahingoittumattomina kotiin eikä toivottavasti Nemi saa mitään parantumattomia traumoja tästä.

Jami puolestaan nautti Emännän kanssa Iskän ja Äipän kanssa vuoden viimeisistä hetkistä. Aluksi hän oli pelokas, mutta pienen totuttelun jälkeen Jami alkoi lumoutuneena nauttimaan taivaalla tanssivista väreistä. Rohkea poika on meidän mammanpojasta tullut. Ei voi kuin ylpeä olla tästä Martinlaakson komeimmasta colliesta.

Vuoden ensimmäiseksi hommaksi katselimme Nemin kanssa nauhoitettua suomalaista elokuvaa Petos. Leffa oli aika tylsä, mutta saimme sentään yhteistä laatuaikaa. :)