Lemmikki 2009

Aihe: Sekalainen

Kävimme Emännän kanssa tänään Lemmikki 2009 messuilla, jotka pidettiin jälleen kerran Vantaan Myyrmäkihallissa. Ilmaislippuja ei ollut, mutta Emännällä oli esite millä pääsi yksi henkilö seitsemällä eurolla sisään. Viime vuonna oli kaksi yhdellä esitteellä halvalla, mutta tapahtuman järjestäjät ovat kaiketi alkaneet ahneemmiksi.

Olimme jo alistuneet kohtaloomme, mutta etuovella meitä vastaan tuli herrasmies joka myi meille vitosella 10 euron arvoisen lippusen (minkä luultavasti oli saanut jostain ilmaiseksi) eli minä pääsin ilmaiseksi sillä sisään (Emäntä tosin senkin maksoi). Emäntä sitten maksoi sen seitsemän euroa itsestään. Halvahkolla siis pääsimme sisään.

Kojuja ja elukoita oli taas halli täynnä, joten aloimme innolla tutustua tämän vuoden tarjontaan. Kiersimme ensin hallin järjestelmällisesti läpi tutustuen miltein kaikkeen mahdolliseen minkä jälkeen sitten harhauduimme omille teillemme tutkien tarkemmin kojuja ja elukoita. Eniten esillä olivat koirat, puput, kissat ja linnut, mutta myös hiiriä ja frettejä löytyi.

Mukaan tapahtumasta lähti herkkuja, sapuskaa, lahja Emännälle (minä jopa maksoin ihan itse!), kurapuku Jamille sekä muutamia esitteitä. Aina yhtä paljon haluaisin ottaa ihania lintuja kotia, mutta ei meillä varmaan ole parhaat mahdolliset puitteet sille.

Kuvia tapahtumasta:
http://winku.fi/tapahtumat/lemmikki-2009/

Avainsanat:

Luxin asiakaskonsultit

Aihe: Sekalainen

Normiduunipäivä menossa, ei mitään ihmeellistä. Olen iltavuorossa, joten emäntä sai hoitaa kotia ja koiria koko päivän. Vapaapäiväkin vielä.

Tylsä päivä kuitenkin keskeytyi kun Luxin asiakaskonsultti (ts. imurikauppias) tuli pimpottamaan ovikelloa. Emäntä mietti avatakko vai ei, koska ei odottanut ketään vieraita ja tyyppi vaikutti täysin tuntemattomalta, mutta lopulta hän kuitenkin päätti avata oven. Imurikauppias kysyi olisiko Emännällä aikaa pieneen esittelyyn, ja tokihan kauppias piti päästää sisään. Lopputuloksen jokainen voikin arvata kun Emäntä ei osaa sanoa EI muuta kuin minulle kun hellyyttä kaipaan. Kauppias vielä kysyi, että mitäs se Isäntä sanoisi, mutta Emäntä tiesi mielipiteeni eikä koskaan soittanut.

Emäntä odotti bussipysäkillä oikein säteilevänä ja isolla hymyllä varustettuna kun pääsin bussista ulos. Hän kertoi, että kotona odottaisi yllätys, mutta ei suostunut kertomaan mikä. Lopulta pääsimme kotiin, ja yllätys oli tosiaankin iloinen – eteinen oli siivottu kunnolla. Jatkoimme matkaa olohuoneeseen mikä oli myös siivottu. Hienoa hienoa, vihdoinkin Emäntä tajuaa, että siivoaminen on hyvä juttu.

Tämän jälkeen minulle paljastui syy Emännän intoon ja kaikkeen siivoamiseen. Luxin pölyimuri löytyi olohuoneesta. Ensin Emäntä ei suostunut paljastamaan hintaa, mutta tiesin sen olevan suuri summa. Lopulta sain kuulla koneen maksaneen lisäosineen noin 1600 euroa käteishintana (maksu kolmessa kuukaudessa), mutta Emäntä oli ottanut osamaksun puoleksitoista vuodeksi eli hinta pompsahtanut noin 1900 euroon. Palautusoikeus olisi 14 päivää, mutta Jami oli illan aikana kerennyt jo järsimään yhteen osaan jälkensä, joten minua epäilytti palauttamisen mahdollisuus.

Koko perjantain Emäntä oli imurinsa puolesta, mutta viikonlopun aikana häntä alkoi kaduttaa ostopäätös. Tuo 1900 euroa on kuitenkin iso summa jos tekee töitä vain osapäiväisesti. Iskä tuomitsi täysin ostoksen, ja sisko nauroi kuullessaan. Noh, päätimme soittaa maanantaina myyjälle.

Maanantaina sain myyjän kiinni, mutta hän oli vapaalla, joten imurin palauttaminen jäisi myöhemmäksi. Sovimme, että soittaa tiistaina joskus kahdentoista jälkeen, koska minulla on yövuoroa enkä halua aiemmin vastailla puhelimeen.

Tiistaina kaksi Luxin myyjää saapuivat ovellemme noin 12:10 vaikka sopimus oli vain soitosta. Kävimme kuitenkin läpi kauppaa, mutta nämä myyjät halusivat kilpaa minulle tuota laitetta myydä vaikka monesti sanoin, että haluamme sen palauttaa. Lopulta sitten tekivät tarjouksen noin tonnin kaupasta, mutta vievät sitten “älyosat” pois. Sanoin kysyväni Emännän mielipidettä kun hän saapuu kahden jälkeen kotia, ja pyysin myös kauppiaita tulemaan silloin uudelleen.

Emännän kanssa mietimme tilannetta ja tarjousta, mutta päädyimme uudestaan siihen, että haluamme imurin palauttaa. Kauppiaita ei näkynyt missään emmekä voineet lähteä koirien kanssa ulkoilemaan eikä Emäntä voinut edes suihkuun mennä, koska oletimme kauppiaiden tulevan takaisin kuten sovittua. Lopulta kuitenkin kävimme koirien kanssa lähialueella ulkoilemassa, koska kauppiaita ei ollut näkynyt puoli neljään mennessä vaikka olimme sopineet tapaavamme uudestaan noin 14:00-14:30. Kaverit tulivat lopulta noin kymmentä yli neljä. Olivat käyneet omien sanojensa mukaan myymässä pari laitetta.

Alkoivat heti painostaa meitä jälleen, ja olimme kuin tulisilla hiilillä. Näyttivät uudestaan ja uudestaan hienot temppunsa mistä tavallisesta matosta lähtee iso tukku paskaa vaikka se on vähän aikaa sitten imuroitu. Mahtava masiinahan se Luxin imuri on, mutta hinta on edelleen aika korkea. Lopulta sanoin suoraan, että haluamme imurin palauttaa emmekä ostaa, joten voisimmeko vihdoin keskustella siitä. Toinen kauppias alkoi siihen sitten valittaa, että kone on muka liian käytetty (perjantaina Emäntä vain sillä siivosi) ja koska Jami oli pureskellut yhtä osaa olisi laite mahdotonta ottaa vastaan. Lupasimme osan korvata, ja soittaa jopa varaosamyyntiin, mutta ei vain sovi millään. Lopulta Emäntä antoi periksi heille minkä jälkeen sopimus koneesta tehtiin uudestaan. Tonnilla saimme kaikki perusvehkeet imurin lisäksi, ja ne riittävät meille hyvin. Käsirahasta Emäntä sai 50 euroa takaisin sekä pölypusseja vielä kaupan päälle.

Emäntä ajatteli tuon maksaa pois kokonaan kolmen kuukauden sisällä, koska sen jälkeen hinta pompsahtaa taas ylemmäs. Kauppaan kuului myös Lux-palvelu, joka lähettää pölypusseja joka vuosi (kolmen litran pusseja viisi kappaletta kerralla) ja joka toinen vuosi uuden suodattimen.

Loppujen lopuksi hyvä konehan tuo Luxin imuri on vaikka kallis tapaus onkin. Bonusta myös siitä, että Emäntä oli paljon iloisempi koko tuon viikonlopun kun on niin tosi siistiä kotosalla. Ehkäpä imuri saa Emännän enemmänkin siivoamaan, ja toivottavasti tuo säteilevä iloisuus kestää pidempäänkin. :)

Myyjät sanoivat, että ainakaan heidän aikanaan ei ole imurit hajonneet, mutta he tapasivat viime viikolla vanhan asiakkaan joka käytti vielä noin 25 vuotta vanhaa imuria. Jos meidänkin imurimme kestää oikeasti sen 10-20 vuotta niin kaiketi se on hintansa veroinen.

Mitä me tästä kaikesta opimme? Älä jätä Emäntää yksin kotiin.

Avainsanat: ,

Virikevinkkejä

Aihe: Sekalainen

Koirat tarvitsevat paljon ajatustyötä liikunnan lisäksi, joten tässä muutamia hyväksi havaittuja vinkkejä koirien aktivoimiseen.

Namujen ja ruoan piilottaminen

Juuston ja makkaran piilottamista olemme tehneet monesti. Koira nuuskuttelee koko kämpän läpi monesti vaikka olisi jo löytänyt kaikki herkut. Ongelmaa voi helpottaa jättämällä namut näkyville tai vaikeuttaa piilottamalla ne kokonaan. Ongelman voi viedä myös ulkosalle eli heitellä herkut metsän pusikoihin tai lumeen mistä koira voi sitten omassa tahdissa niitä etsiä.

Oikeat luut

Kaupoissa myytävät herkkuluut ovat hetkessä hoidettuja jos syöjänä on vähänkin isompi koira. Iso kahdeksan euron luu ei kestänyt edes puolta tuntia Nemin käsittelyssä, joten päätin kokeilla jotain parempaa. Lähikaupasta saa pakastettua naudan luuta missä on syötävää ja kaluttavaa tunneiksi.. Tätä koiratkin osaavat arvostaa ainakin meillä. :)

Pienen ongelman tosin tässä tapauksessa aiheuttaa se, että Nemi mielellään kaluaa vaikka koko ajan, mutta Jami haluaa piilottaa saaliinsa parvekkeelta sisälle minne luita ei saa tuoda tai sitten Jami haukkuu kun Nemillä on tekemistä vaikka ei itse halua omaansa kaluta. Koiria ei kannata pistää kaluamaan samaa luuta, koska siitä voi syntyä ongelmia.

Aktivointilelut

AktivointileluLelujen kanssa leikkiminen on aina kivaa, joten miksei pistettäisi koiraa ansaitsemaan herkkunsa? Erilaisia aktivointileluja on paljon, joten jokainen voi valita omalle koiralleen parhaiten sopivan lelun tai pelin. Liian vaikeaa ei kannata hommata, koska se voi aiheuttaa turhautumisen minkä tuloksena lelu voi olla hajalla yllättävän nopeasti. Tosin aina se mielenkiinnon ylläpitäminenkään ei takaa lelun säilymistä.. :)

Leluja voi myös itse rakentaa esim. tyhjästä limsapullosta. Joko pätkii hiukan toista päätä tai sitten pudottaa vain herkkuja sisään minkä jälkeen koiran tulisi saada herkut jotenkin sieltä ulos.

Herkut jääpalassa on myös helppo ja yksinkertainen virike. Namuja muottiin, vettä päälle ja pakkaseen jäätymään. Tuloksena on mielenkiintoinen ongelma miten saada herkut jäistä. Herkkuja voi myös laittaa kankaan tai vaatteen sisään eli koiran pitää näin tuhota tai kiertää esteet ennen palkkiota.

Avainsanat: , , , , ,

Eläinlääkärit ja sterilaatio

Aihe: Sekalainen

Nartun sterilaatio tuntuu olevan kovin hintava operaatio ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, mutta Isäntä päätti ottaa selkoa mitkä ovat todelliset kustannutkset. Työpäivänsä aikana hän soitteli moniin eläinlääkäreihin tehden tiukkoja kysymyksiä ja pisti myös kahdelle foorumille kyselyä asiasta.

Isäntä haluaa kiittää Saunalahden tarjousta vanhalle asiakkaalle mikä antoi puheaikaa nykyisen liittymän päälle eli puhelut toivottavasti olivat maksuttomia. Firman puhelimella ei viitsinyt alkaa soittelemaan.

Kyseessä siis reipas 20 kiloinen sekarotuinen neitonen, joten hinnat ovat sen mukaiset. Sulkeissa löytyy mahdollinen hintahaarukka kokonaisuudessaan tai lisätietoa hinnoittelusta. Eläinlääkäri Tassu selvisi voittajaksi hintakilpailussa, ja aika varattiin maaliskuun alkuun.

Toivottavasti tämä hintalista auttaa muitakin löytämään oikean lääkärin. Tokihan kannattaa ottaa huomioon myös se, että mahdolliset matkakulut kasvattavat kokonaishintaa. Isäntä ja Nemi kertovat myöhemmin kokemuksistaan täällä samassa blogissa. Nordean MasterCard hoitaa laskupuolen.

Eläinlääkäri Tassu lupaa sivuillaan, että sirutuksen saa hintaan 22-35€ toisen toimenpiteen kylkiäisenä sekä ilmainen kynsien leikkuu kaupan päälle eli kaikki nämäkin tarjoukset pitää hyväkseen.

Eläinlääkäri Tassu 330€ (293-333€, noin 10 euroa kuluja päälle)
Karhupuiston Eläinlääkäri 350€ (290-370€, sisältää myös kaulurin, lääkkeet ja ohjeistuksen)
Vallilan Eläinlääkäriasema 331-351€ (261-380€, vain leikkaus)
Länsi-Vantaan Eläinlääkäri 366€ (vain leikkaus)
Klaukkalan Eläinlääkäri 380€ (300-400€ sisältäen kaikki)
Eläinlääkäri Päivi & Niilo 380€ (360-420 €)
Eläinlääkäri Taikatassu 385€
Kannelmäen Eläinlääkärit 402€
Käpylän Eläinlääkäriasema alk. 325€

Avainsanat: , ,