Jami <3 Nala

Aihe: Elämää.., Koirakaverit

Säiden huonontuessa ei lähiaitauksellamme ole enää ollut pahemmin muita koirakkoja, joten käynnit siellä ovat vähentyneet. Onneksi kuitenkin Nala emäntineen käy yhä säännöllisesti, ja satumme jopa aina joskus samaan aikaan paikalle.

Viime reissulla olimme Nemin ja Jamin kanssa käyneet jo kävelemässä ja kävimme myös aitauksen edustalla katsomassa jos joku olisi paikalla, mutta koska ketään ei ollut niin päätimme, tai ainakin minä päätin, että lähdetään sitten kohti kotia. Vastaamme tuli Nala emäntineen, joten päätinkin viedä koirat nauttimaan vähän painimisesta ja juoksemisesta.

Heti Nalan ohittaessa meidät alkoi Jami vetämään ja haukkumaan. Mitään ei kuunnellut enää vaan ainoastaan nainen oli hänen ajatuksissaan. Nalalla mahdollisesti piakkoin alkamassa juoksut, joten mahdollisesti siitä tämä reaktio. Jami piiritti neitoa koko ajan, ja muutaman kerran selkäänkin meinasi kiivetä, mutta onneksi tottelee heti kun asiasta sanoo. Ja kun neito ei huomioinut tarpeeksi niin piti alkaa näykkimään korvaa ja tassua. Pistivät kunnolla painiksikin.

Nemi halusi leikkiä kepillä ja Nala tietenkin tästä myös innostui, mutta Jamin kosiskeluyritykset pilasivat juoksuleikit kokonaan. Nala ei saanut hetkeäkään olla rauhassa vaan innokas kosija yritti tehdä parhaansa. Tällä kertaa Jami ei kuitenkaan saanut vastakaikua.

Lähdön hetkellä tuli taas kova suru, koska ei millään olisi rakkaasta halunnut erota. Monesti katsottiin taakse, ja mietittiin kuinka ihanaa olisikaan vielä saada hetken haistella tuota upeaa neitosta. Jos vielä hetken saisi peuhata hänen kanssaan..

Tällä kertaa kosiskeluyritykset olivat jo tavallista pahempia. Tyypillinen mies tuo meidän Jami kun ei muuta ajattele kuin naisia.

Avainsanat: , , ,

Nemi ja Jami Variston aitauksella

Aihe: Aitaukset, Elämää..
Avainsanat: , ,

Laajakorvenpuisto, Vantaa

Aihe: Aitaukset

Laajakorvenkuja 1, 01620 Vantaa
Martinlaakson teollisuusalue

Kahdesta puolesta koostuva kokonaisuus missä isojen koirien puoli on ainakin tuplasti kookkaampi. Pääasiassa hiekkakenttää, mutta nurmikkoakin löytyy. Kesällä isojen puoli on ärsyttävän pölyinen, joten paikkaa ei voi suosittella herkille ihmisille. Talvisin valaistus on heikkoa, mutta kuitenkin paremmin hoidettua kuin monessa muussa paikassa.

Keväällä ja kesällä ongelmana aitauksella oli se, että koirien omistajat eivät keränneet koiriensa jätöksiä eli jos hiukankin pidemmälle lähtee niin pitää tarkastella mihin astuu. Tilanne on parantunut nyt syksyä kohden eli vähemmän paskaa havaittavissa vaikka vieläkin sitä löytyy. On se kumma, että ei voi kerätä lemmikkinsä jätöksiä vaikka on lapio ja jäteastia ihan vieressä..

Jos sattuu asumaan lähellä niin suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa. Me olemme siellä lähes päivittäin seikkailemassa. Tänään aamusella kuvasin puistoa, joten tässä teille vielä video kokonaisuudesta. Myös Nemi ja Jami halusivat mukaan videolle.

Avainsanat:

Ongelmia Jampan kanssa

Aihe: Elämää..

13.10. onnellinen elämämme sekä kaikkien kanssa kaveeraaminen sai käänteen, koska Jami alkoi uhittelemaan ja räyhäämään Codelille aitauksella. Päivän viimeiset ulkoilut ja hienot juoksut yhdessä, mutta sitten Jami käykin kiusaamaan ja irvistelemään Codelille. Oikein ilkeän näköisenä pyöri ympäri naksutellen hampaitaan ja haukkuen eikä lopettanut edes kun Codel meni tapansa mukaan maahan makaamaan alistuen. Koirat piti erottaa, ja Jami pääsi jäähylle. Myöhemmin Jami päästettiin uudelleen vapaaksi, mutta tulos oli jälleen sama.

Codel ja Jami ovat olleet ystävyksiä siitä asti kun he ekan kerran tapasivat aitauksella noin vuosi sitten. Mitään pahaa ei ole koskaan tapahtunut vaikka noin puolisen vuotta sitten Codel oli se joka otti hiukan rajummin leikit. Silloinkaan kyse ei kuitenkaan ollut tappelusta kuten tällä kerralla.

23.10. tapasimme Codelin seuraavan kerran eikä kestänyt kuin noin 5-10 min ennen kuin Jamin piti aloittaa taas räyhääminen. Tämäkin kovan juoksemisen jälkeen. Mahtaako Jami olla kateellinen nopealle alaskanhuskylle vai onko Jamilla paha murkkukausi menossa? Emäntä meinasi koiransa kanssa lähteä kotiin, mutta Jami hulluna vain koitti saada itsensä irti ja Codelin päälle kunnes pistin kaverin maihin. Sen jälkeen lähti kiltisti emännän mukaan, ja kotosalla sitten oli niin pahoittelevan oloinen.

Viimeiset kaksi päivää Jami on ollut Nemin pers*kröhön*pepussa kiinni koko ajan. Kävelylenkit ovat mahdottomia, koska Nemin kulkiessa edessä koittaa Jami koko ajan päästä Nemin selkään. Nemi ei tietenkään tästä tykkää, mutta ei osaa myöskään kovasti asiasta sanoa, joten tilanne jatkuu aina jos koirat pääsivät tarpeeksi lähelle toisiaan. Aitauksella Jami ei uskalla Nemiä häiritä, koska siellä hänellä ei ole mahdollisuutta mihinkään piiloutua jos Nemi päättää antaa takaisin, mutta hihnassa ja kotosalla Jami tietää olevansa aina ihmisten suojelussa. Onneksi kotosalla sentään on vielä ollut rauhallista..

Toivottavasti Jami tuosta kiltistyy kunhan pahin murkkuaika on ohitse, koska me tosiaan haluaisimme vielä nähdä Codelin kaverinamme. Codel on Nemin paras painikamu ja Jamin kanssa juoksentelee aina ympäri aitausta. Toivottavasti saavat nauttia vielä hienoista hetkistä yhdessä.

Avainsanat: , ,

Keilausta ja sekoilua

Aihe: Elämää.., Isäntä liikkuu..?

Eilen oli suuri ja erikoinen päivä, koska päätin vihdoin vastata toiminnalla Emännän valitukseen yhteisistä jutuista. Olemmehan me kotosalla yhdessä, monesti lenkeillä koirien kanssa yhdessä, nukutaan yhdessä ja vielä joskus Emännän vanhempien luona yhdessä, joten mitä vielä voisi tehdä? No ajattelin tarjoilla hiukan keilaamista..

Alunperin ajattelin viedä Emännän Flamingossa sijaitsevaan keilahalliin nimeltä BowlCirkus, mutta Emäntä halusi välttämättä verestää vanhoja ihania muistojaan Myyrmäessä sijaitsevassa paikassa nimeltä Keila & Minigolf Myyrmäki Oy.

Olimme molemmat innoissamme ja täynnä tarmoa, ja minä varma voitostani kunnes kuulin, että Emäntä oli käynyt monesti keilaamassa nuoruudessaan. Ammattilainen vastaan vasta-alkaja oli siis kuviona, joten haaveet voitosta muuttuivat epäilykseksi häviöstä.

Keilatunti maksoi 23 euroa minkä lisäksi viisi euroa kahdesta kenkäparista. Kenkien kanssa sählättyämme siirryimme radalle numero viisi, johon oli pistetty valmiiksi nimemme ja käytettävissä oleva aikamme. Kohtelias keilakonejärjestelmä antoi ensimmäisen vuoron tietenkin naisille, joten Emäntä aloitti pelin.

Oma pelini ei lähtenyt käyntiin kovin kirkkaasti, koska rännikeiloja tuli ihan liikaa. Sain kuitenkin muutamia kunnonkin osumia, mutta en koskaan ensimmäisellä yrityksellä saanut kaikkia. Joskus kuitenkin ensimmäisen mentyä ränniin sain toisella yrityksellä kaikki alas, mutta sitähän ei enää lasketa X-pisteiksi vaan ainoastaan /-pisteiksi. Emäntä ammattilaisena tietenkin keräsi monia X-osumia ja minä keräsin eniten rännikeiloja eli ei mitään osumia.

63 minuutin keilaamisen jälkeen tilanne näytti selvää voittoa Emännälle. Olimme kerenneet pelata neljä ja puoli kierrosta mistä minä olin voittanut vain kaksi kierrosta (viimeinen kierros jäi puoleen väliin, mutta laskin sen omaksi voitokseni, koska olin kuitenkin johdossa). Onneksi Emäntä tarjosi kuitenkin hyvän kanasalaatin Hesburgerissa keilailun jälkeen.

Samalla reissulla kävimme Tarjoustalossa ostamassa Nemille metallisen ketjupannan sekä kivan pallon Citymarketista. Epäilin kovasti noin kolmen euron pallon kestävyyttä, koska Nemi oli tuhonnut jo monet pehmopallot, mutta Emäntä ajatteli, että tuo on tapaus erikseen, koska se on hiukan isompi ja kovempi pinta.

Iltasella meidän piti palauttaa matkalaukku Emännän siskolle sekä hänen miehelleen, Sampsalle. Sopimus oli kello kahdeksan meidän asuntomme ulkopuolella, joten lähdimme koirien ja matkalaukun kanssa ulos noin viisi minuuttia aikaisemmin, koska ajattelimme viedä koirat juoksemaan aitaukselle samalla reissulla.

Jäimme odottelemaan läheisen hiekkakentän viereen, mutta ketään ei kuulunut eikä näkynyt, joten päätin lähteä Nemin kanssa aitaukselle noin kymmentä yli kahdeksan jättäen Emännän Jamin kanssa päivystämään.

Aitauksella oli koira- ja ihmistuttuja paljon, joten Nemi innoissaan lähti leikkimään heidän kanssaan. Noin 10-15 minuutin päästä Emäntä tuli laukkua raahaten ja Jamin vetämistä hilliten aitaukselle meidän seuraamme. Eräs tuttumme kyseli, että oliko Emäntä tullut suoraan matkalta kun moista laukkua raahaa. :D

20:44 saapuivat vihdoin Emännän sisko miehineen paikalle. Olin heittänyt Nemille ostamamme pallon hiukan aikaisemmin, ja koska Nemi on täysin pallon lumoissa niin hän ei sitä helposti anna kenellekkään vaan juoksentelee se suussa aina karkuun kun joku lähestyy. Sampsa innostui kovasti pallon nähdessään ja otti elämäntehtäväkseen saada pallo Nemiltä haltuunsa. Koheltaminen oli hauskaa ainakin meistä katsojista eikä hänellä näyttänyt olevan mitään kontrollia Nemiin.

Monien yrityksien, jahtausten ja komentojen jälkeen hän sai vihdoin Nemin pysymään paikoillaan kunnes pallon nappaaminen onnistui. Nemi tuijotti palloa liikkuen Sampsan tahdissa ja hakien pallon aina turvaan kun se lensi jonnekkin. Takaisin hän ei koskaan palloa tuonut, mutta Sampsa haki aina pallon uudestaan haltuunsa. Yhdessä vaiheessa Nemi joutui tekemään kiipeilyesteen monesti sekä paljon muutakin Sampsan nauttiessaan vallastaan. Katsojatkin tässä vaiheessa jo pyysivät Sampsaa antamaan pallon Nemille. :D

Sampsa opetti samalla myös hiukan kärsivällisyyttä ja komentoa Paikka. Molemmat tapaukset sekoilivat ja riehuivat pallon kanssa oikein kunnolla. Ja voisin sanoa, että aika hyvää menoa kaverilta joka on todella allerginen juurikin tälläisille otuksille.

Kivat leikit kuitenkin loppui kesken kun Emännän sisko alkoi kinuta kotiin lähtemistä. Sampsa ei olisi mitenkään halunnut lopettaa leikkimistään, mutta hänen sydämensä valittu uhkasi kaulimella ja kotitöillä, joten pakkohan pyyntöön oli suostua.

Nemi jäi vartioimaan palloaan keskelle aitausta ihmisten alkaessa kerääntymään portille. Jami saatiin mukaan myös yllättävän helposti, mutta Nemi ei tullut pyynnöistä huolimatta, koska hänelle rakas pallo oli kaikki kaikessa ja sen turvallisuutta piti vahtia. Päätimme sitten kokeilla miten hän reagoi jos kaikki lähtevät ja menevät kauas portilta, mutta Nemi ei liikahtanutkaan rakkaansa vierestä. Sampsa kävi lopulta hakemassa pallon minkä jälkeen Nemikin tietty lähti rakkaansa perään. Pallo pussitettiin ja Nemi pistettiin hihnaan minkä jälkeen perheemme lähti kotimatkalle.

Hieno päivä ihmisille ja koirille. Nauroimme lähes koko sen ajan minkä Sampa neitoineen oli seuranamme. :}

Uuden hienon pallon loppu tuli seuraavana iltana aitauksella. Leikimme paljon ensin pallolla Nemin kanssa, mutta koska hän ei tuo palloa takaisin niin aina joskus jätän hänet vartioimaan sitä. Tällä kertaa kuului vaan voimakas sihahdus minkä jälkeen huomasimme, että pallossa oli hampaan jättämä reikä. Nemi rakasti uutta palloa yhtä paljon kuin ennenkin.

Avainsanat: , , , ,