Jälleen on saatu pitkä matka päätökseen, ja uusi on kohta alkamassa. Paljon on keretty kokemaan iloja ja suruja tänä vuonna, ja duuninkin menetin vielä hetkeä ennen vuoden vaihtumista, mutta eiköhän tästä selvitä. Uusi vuosi tuo toivottavasti uudet mahdollisuudet ja uuden alun meidänkin elämään. Uusia harrastuksia ainakin tulee olemaan.

Ajattelin mennä kävelyreissulle Martinlaaksoon Nemin kanssa iltasella kasin aikoihin, mutta kävelystä tulikin enemmän paniikkivetoleikki kuin normaalikävelyreissu. Vetäminen ei onneksi ollut koko aikaista, mutta selvää pientä pelkoa oli Nemissä jostain syystä havaittavissa. Häntä ei ollut koipien välissä, mutta alhaalla lähellä koipia kuitenkin koko lenkin ajan vaikka normisti se on pystyssä. Kävelimme kuitenkin kotoa Martinlaakson asemalle etsimään geokätköä, mutta paikalla oli liikaa geojästejä eikä Nemin hepuloiminen auttanut yhtään asiaa, joten päätin säästää Nemin hermoja viemällä hänet kotiin.

Kotireissusta tuli kuitenkin mielenkiintoinen, koska Nemi monesti otti joko spurttia eteenpäin vetäen minut mukaansa tai sitten meni lumikasaan turvaan ihmettelemään tapahtumia. Koitin hänen oloaan helpottaa, mutta ei näyttänyt kuulevan oikein mitään eikä luottamustakaan ollut niin paljoa, että olisin turvallisempi kuin lumikasa. Nemi koitti mennä jopa autoon matkalla, mutta kerkesin onneksi hänet kaapata ennen kuin aiheutti maalivaurioita kalliin näköiseen autoon. Pääsimme kuitenkin vahingoittumattomina kotiin eikä toivottavasti Nemi saa mitään parantumattomia traumoja tästä.

Jami puolestaan nautti Emännän kanssa Iskän ja Äipän kanssa vuoden viimeisistä hetkistä. Aluksi hän oli pelokas, mutta pienen totuttelun jälkeen Jami alkoi lumoutuneena nauttimaan taivaalla tanssivista väreistä. Rohkea poika on meidän mammanpojasta tullut. Ei voi kuin ylpeä olla tästä Martinlaakson komeimmasta colliesta.

Vuoden ensimmäiseksi hommaksi katselimme Nemin kanssa nauhoitettua suomalaista elokuvaa Petos. Leffa oli aika tylsä, mutta saimme sentään yhteistä laatuaikaa. :)

Säiden huonontuessa ei lähiaitauksellamme ole enää ollut pahemmin muita koirakkoja, joten käynnit siellä ovat vähentyneet. Onneksi kuitenkin Nala emäntineen käy yhä säännöllisesti, ja satumme jopa aina joskus samaan aikaan paikalle.

Viime reissulla olimme Nemin ja Jamin kanssa käyneet jo kävelemässä ja kävimme myös aitauksen edustalla katsomassa jos joku olisi paikalla, mutta koska ketään ei ollut niin päätimme, tai ainakin minä päätin, että lähdetään sitten kohti kotia. Vastaamme tuli Nala emäntineen, joten päätinkin viedä koirat nauttimaan vähän painimisesta ja juoksemisesta.

Heti Nalan ohittaessa meidät alkoi Jami vetämään ja haukkumaan. Mitään ei kuunnellut enää vaan ainoastaan nainen oli hänen ajatuksissaan. Nalalla mahdollisesti piakkoin alkamassa juoksut, joten mahdollisesti siitä tämä reaktio. Jami piiritti neitoa koko ajan, ja muutaman kerran selkäänkin meinasi kiivetä, mutta onneksi tottelee heti kun asiasta sanoo. Ja kun neito ei huomioinut tarpeeksi niin piti alkaa näykkimään korvaa ja tassua. Pistivät kunnolla painiksikin.

Nemi halusi leikkiä kepillä ja Nala tietenkin tästä myös innostui, mutta Jamin kosiskeluyritykset pilasivat juoksuleikit kokonaan. Nala ei saanut hetkeäkään olla rauhassa vaan innokas kosija yritti tehdä parhaansa. Tällä kertaa Jami ei kuitenkaan saanut vastakaikua.

Lähdön hetkellä tuli taas kova suru, koska ei millään olisi rakkaasta halunnut erota. Monesti katsottiin taakse, ja mietittiin kuinka ihanaa olisikaan vielä saada hetken haistella tuota upeaa neitosta. Jos vielä hetken saisi peuhata hänen kanssaan..

Tällä kertaa kosiskeluyritykset olivat jo tavallista pahempia. Tyypillinen mies tuo meidän Jami kun ei muuta ajattele kuin naisia.

13.10. onnellinen elämämme sekä kaikkien kanssa kaveeraaminen sai käänteen, koska Jami alkoi uhittelemaan ja räyhäämään Codelille aitauksella. Päivän viimeiset ulkoilut ja hienot juoksut yhdessä, mutta sitten Jami käykin kiusaamaan ja irvistelemään Codelille. Oikein ilkeän näköisenä pyöri ympäri naksutellen hampaitaan ja haukkuen eikä lopettanut edes kun Codel meni tapansa mukaan maahan makaamaan alistuen. Koirat piti erottaa, ja Jami pääsi jäähylle. Myöhemmin Jami päästettiin uudelleen vapaaksi, mutta tulos oli jälleen sama.

Codel ja Jami ovat olleet ystävyksiä siitä asti kun he ekan kerran tapasivat aitauksella noin vuosi sitten. Mitään pahaa ei ole koskaan tapahtunut vaikka noin puolisen vuotta sitten Codel oli se joka otti hiukan rajummin leikit. Silloinkaan kyse ei kuitenkaan ollut tappelusta kuten tällä kerralla.

23.10. tapasimme Codelin seuraavan kerran eikä kestänyt kuin noin 5-10 min ennen kuin Jamin piti aloittaa taas räyhääminen. Tämäkin kovan juoksemisen jälkeen. Mahtaako Jami olla kateellinen nopealle alaskanhuskylle vai onko Jamilla paha murkkukausi menossa? Emäntä meinasi koiransa kanssa lähteä kotiin, mutta Jami hulluna vain koitti saada itsensä irti ja Codelin päälle kunnes pistin kaverin maihin. Sen jälkeen lähti kiltisti emännän mukaan, ja kotosalla sitten oli niin pahoittelevan oloinen.

Viimeiset kaksi päivää Jami on ollut Nemin pers*kröhön*pepussa kiinni koko ajan. Kävelylenkit ovat mahdottomia, koska Nemin kulkiessa edessä koittaa Jami koko ajan päästä Nemin selkään. Nemi ei tietenkään tästä tykkää, mutta ei osaa myöskään kovasti asiasta sanoa, joten tilanne jatkuu aina jos koirat pääsivät tarpeeksi lähelle toisiaan. Aitauksella Jami ei uskalla Nemiä häiritä, koska siellä hänellä ei ole mahdollisuutta mihinkään piiloutua jos Nemi päättää antaa takaisin, mutta hihnassa ja kotosalla Jami tietää olevansa aina ihmisten suojelussa. Onneksi kotosalla sentään on vielä ollut rauhallista..

Toivottavasti Jami tuosta kiltistyy kunhan pahin murkkuaika on ohitse, koska me tosiaan haluaisimme vielä nähdä Codelin kaverinamme. Codel on Nemin paras painikamu ja Jamin kanssa juoksentelee aina ympäri aitausta. Toivottavasti saavat nauttia vielä hienoista hetkistä yhdessä.