Jälleen on saatu pitkä matka päätökseen, ja uusi on kohta alkamassa. Paljon on keretty kokemaan iloja ja suruja tänä vuonna, ja duuninkin menetin vielä hetkeä ennen vuoden vaihtumista, mutta eiköhän tästä selvitä. Uusi vuosi tuo toivottavasti uudet mahdollisuudet ja uuden alun meidänkin elämään. Uusia harrastuksia ainakin tulee olemaan.

Ajattelin mennä kävelyreissulle Martinlaaksoon Nemin kanssa iltasella kasin aikoihin, mutta kävelystä tulikin enemmän paniikkivetoleikki kuin normaalikävelyreissu. Vetäminen ei onneksi ollut koko aikaista, mutta selvää pientä pelkoa oli Nemissä jostain syystä havaittavissa. Häntä ei ollut koipien välissä, mutta alhaalla lähellä koipia kuitenkin koko lenkin ajan vaikka normisti se on pystyssä. Kävelimme kuitenkin kotoa Martinlaakson asemalle etsimään geokätköä, mutta paikalla oli liikaa geojästejä eikä Nemin hepuloiminen auttanut yhtään asiaa, joten päätin säästää Nemin hermoja viemällä hänet kotiin.

Kotireissusta tuli kuitenkin mielenkiintoinen, koska Nemi monesti otti joko spurttia eteenpäin vetäen minut mukaansa tai sitten meni lumikasaan turvaan ihmettelemään tapahtumia. Koitin hänen oloaan helpottaa, mutta ei näyttänyt kuulevan oikein mitään eikä luottamustakaan ollut niin paljoa, että olisin turvallisempi kuin lumikasa. Nemi koitti mennä jopa autoon matkalla, mutta kerkesin onneksi hänet kaapata ennen kuin aiheutti maalivaurioita kalliin näköiseen autoon. Pääsimme kuitenkin vahingoittumattomina kotiin eikä toivottavasti Nemi saa mitään parantumattomia traumoja tästä.

Jami puolestaan nautti Emännän kanssa Iskän ja Äipän kanssa vuoden viimeisistä hetkistä. Aluksi hän oli pelokas, mutta pienen totuttelun jälkeen Jami alkoi lumoutuneena nauttimaan taivaalla tanssivista väreistä. Rohkea poika on meidän mammanpojasta tullut. Ei voi kuin ylpeä olla tästä Martinlaakson komeimmasta colliesta.

Vuoden ensimmäiseksi hommaksi katselimme Nemin kanssa nauhoitettua suomalaista elokuvaa Petos. Leffa oli aika tylsä, mutta saimme sentään yhteistä laatuaikaa. :)

31.12.2008 lähti Isäntä Emännän ja Jamin kanssa ulkoilemaan noin 19 aikoihin. Raketit paukkuivat joka puolella ja Jami oli vähän varautuneen oloinen. Pahimmat poksahdukset aiheuttivat hiukan menemistä vastakkaiseen suuntaan, mutta rauhallisella puheella ja rapsutuksella Jami sai hiukan luottamusta paukkuja kohtaan.

Jos Jami pelkää jotain ääntä niin yleensä Isäntä vie hänet katsomaan mistä se ääni tulee ettei sitä tarvitse enää pelätä, mutta tällä kertaa he tyytyivät vain kävelemään pikkuteitä. Isäntä halusi lähteä patikoimaan pitkää pimeää polkua, mutta valitettavasti Emäntä pakotti ryhmän lähtemään toiseen suuntaan. Noin puolisentoista tuntia tuli patikkaretkelle aikaa kun ryhmä ei saanut käyttää uudelleen jo kertaalleen käytettyä tietä.

Jami pääsi ulkosalle vielä Emännän kanssa kahdentoista aikoihin vaikka tämä perhe ei jaksanutkaan innostua enää paukuista siihen aikaan vaan menivät nukkumaan pissitysreissun jälkeen.

Isäntä kovasti ihmetteli kun mesekamu sanoi rodun (collie) olevan niin arka paukuille, että ei kannata viedä ulos moiseen meluun kun vielä karkaavat (ihan kun Isäntä ja Emäntä ei osaisi pitää koirastaan huolta). Kaveri itse pelkäsi niin omien koiriensa puolesta, että ei uskaltanut edes omalle pihalle mennä upeaa taivasta katsomaan.

Jamsku hoiti homman hienosti kotiin eikä pahemmin pelännyt räiskymitä ja paukkumista seikan jälkeen kun metakkaa oli enemmän kuin kahdentoista aikoihin. Varmaan pahimmilla paukuttelijoilla oli kotiin meno aikaisin tai paukut loppu siihen aikaan.

Uudenvuoden lupaukset

Perinteitä kunnioittaen Isäntä lupasi jälleen, että tänä vuonna ei osta ollenkaan hyvällisiä ja Emäntä lupasi herkutella vain “karkkipäivänä” joka on lauantai. Kyllähän sen arvasi, että jo kahden viikon päästä lupauksesta nämä tullaan rikkomaan.

Molemmat lupasivat myös aktivoida elämäänsä, toinen pyörällä ja toinen lihaskuntoharjotteilla. Mitä tästäkin mahtaa tulla..

Jami lupasi olla pissimättä sisälle.